maanantai 12. elokuuta 2019

Alkusyksyn luottoasu: kietaisumekko


En meinaa kehdata tunnustaa, että tämä mekko on ollut kohta vuoden kaapissa enkä ole pitänyt sitä kertaakaan. Mulle käy äärimmäisen harvoin näin! Ostin sen edullisesti Palmasta viime syyskuussa ja jostain syystä se on näyttänyt tätimäiseltä päällä. Kietaisumallit ovat aina viehättäneet ja niiden malli on kivalla tavalla naisellinen. Enkä tiedä miksi olen vieroksunut mekkoa. Printtikin on kiva, siinä on mustalla pohjalla pieniä kukkia vaikka näyttää kaukaa pilkulliselta.

Kietaisumekko on melko paljastava ja käytän itse tämmöisten alla muotilevia alusvaatteita - erityisesti vatsan kohta on hyvä pitää kasassa. Näitä löytyy onneksi jo monilta valmistajilta, myös edullisia.

No, nyt olen vihdoin ottanut mekon käyttööni. Reippaat valkoiset lenkkarit jalkaan ja nahkarotsi - nämä tekevät asusta rennon; ehkä juuri sitä olen kaivannut... Ja se tuntuu muutenkin omalta tyyliltäni. Käärin hihat vielä huolettomasti ylös, niin rentous lisääntyy. 

Miten on, oletko sinä tottunut jo käyttämään lenkkareita hameen tai mekon kanssa?










Viikko alkoi niin kivasti, kun lähdettiin blogikaverini Souliinan kanssa kahville Peroba Caféhen Espoon Leppävaaraan ja kuvailemaan samalla asujuttuja. Valittiin tämä paikka, koska se on niin hyvällä tyylillä sisustettu ja kuvauksellinen ympäristö. Reippaina tyttöinä otettiin aamupäiväskumpatkin - todettiin vain, että nyt ollaan ansaittu just nämä. Ja tartuttiin hetkeen.
Jos olette liikkeellä täällä suunnalla, tässä on ihastuttavan kodikas kahvila!









Päivä oli vähän pilvinen, mutta lämmin, ja saatoimme istua ulkona terassilla. Reissu tehtiin aika ex-tempore -meiningillä ja oli mitä parhain viikon aloitus!

Kiitos kuvaajalleni Souliinalle mukavasta aamupäivästä!

Lämpöistä viikkoa teille kaikille ja mukavaa alkusyksyn odotusta!

Maarit

25 kommenttia:

  1. Kiva mekko, nyt vaan ahkeraan käyttöön!

    Olen paljon käyttänyt hameita ja mekkoja lenkkareiden kanssa. Asu muuttuu heti paljon rennommaksi kun laittaa tennarit tai lenkkarit jalkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänäänkin oli päällä ;o)
      Se on niin totta, enkä osaa oikein korkojen kanssa enää ollakaan. Mutta en luovu silti kaikista koroista, ehkä niille on joskus käyttöä. Onneksi on nykyään niin paljon muunkinlaisia matalia kenkiä kuin lenkkarit ja tennarit!

      Poista
  2. Vitsi että olikin ihana päivä ja viikon aloitus, kuohuvineen kaikkineen❤️

    Olen ennenkin sanonut ja sanon taas. Sinulla on aina niin ihana tyyli ja tuo mekko on todella kaunis ja toimii lenkkareiden kanssa ihan mahdottoman hyvin.

    Olen ottanut myös lenkkari mekon sekä hamee pariksi, mukavan rentoa ja niin ihanaa jaloille😊

    Ihanaa illanjatkoa ja nähdään pian uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin! Tällaiset hetket on ihan parhaita <3
      Ja kiitos kiitos kiitos! Voin sanoa samat sanat sullekin - ihailen säteilevää boho-tyyliäsi!
      Kun on jalat tottuneet näihin mataliin, niin jalkapöydät kipeytyy nykyään ihan parin-kolmen centin koroillakin.
      Leppoisaa tiistai-iltaa ja nähdään!

      Poista
  3. Ihanan rento ja silti tyylikäs asu!
    Kivaa loppukesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti - tätimäisyys on pidettävä kaukana :o)
      Pakko kertoa tähän juttu äidistäni, joka on 87-vuotias. Hän oli lomalla Kreikassa alkukesästä ja sanoi kotiintullessaan, että nyt täytyy ostaa uudenlaisia vaatteita, oli ihan mummofiilis reissussa <3
      Loppukesän iloja sinullekin!

      Poista
  4. Mekot toimivat aina lenkkareiden kanssa :) tätä mieltä on vannoutunut housutyttö, joka viihtyy parhaiten lenkkareissa. Kietaisumekko on todellakin vaikea mutta tämä malli istuu sinulle loistavasti!

    Mukavaa alkanutta elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toimii ja olenkin kaivanut kaapista yhtä sun toista taas vähän uusin silmin!
      Sulla onkin ollut tosi kivoja asuja lenkkareiden kanssa :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Todellakin ihana asu :) Kietaisumekot on käteviä ja moneen muuntautuvia asuja. Eikä mulla ole tällä hetkellä yhtäkään!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nää on aika naisellisia jotenkin, mutta näin asustettuna saa ripauksen reippautta mukaan :)
      Oletko muuten tsekannut Indiskan valikoiman? Niillä on usein mallistossa tämän mallisia trikoisena...

      Poista
  6. Nyt on kyllä aivan nappi asu! Sopii sulle kuin nenu päähän!! Ihanaa elokuun jatkoa <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Taru!
      Näillä releillä mennään syksyä kohti...
      Valoisaa elokuuta sinullekin <3

      Poista
  7. Kietaisumekot ovat ihan omia luottovaatteita, ne on helppo pistää päälle, kun ei tiedä mitä pukisi. Vielä nahkatakki niskaan (sun tyyliisi) ja asu on valmis. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta! Mulla on trikoisenakin yksi ja se on palvellut ties kuinka monta vuotta :)
      Syksy saa tulla - olen valmis jo vähän 'puetumpaan' lookiin!
      Mukavaa elokuun jatkoa <3

      Poista
  8. Ihana paikka ja makeet kuvat! Mekkoa ihastelin jo instassa ja tyyliin sopii täydellisesti nahkarotsi ja lenkkarit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toi kahvila on niin kodikas ja ihmeellinen keidas siellä kerrostalojen keskellä - mutta kannattaa hakeutua.
      Mukavaa elokuuta Maikku <3

      Poista
  9. Ihana mekko ja ehdottomasti lenkkarien/ tennarien kera!
    Mulla on kesällä aina tennarit tai matalat sandaalit jalassa myös mekon kanssa. Piti oikein harjoitella vähän, kun häihin laiton mekon kanssa korkkarit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Celia! Matalat sandaalit ovat myös ihan ykkössuosikkini ja tykkään myös ihan mustista Birkenstockeista mekkojen kanssa - erityisesti lomareissuilla lyömättömät. Niin kätevät ja mukavat.
      Voin kuvitella, kun jalat ovat tottuneet mataliin, niin ne suorastaan kipeytyvät kun joutuvat mukautumaan korkoihin. Kesähäät <3

      Poista
  10. Aivan ihana mekko. Siskoni asui ennen lähellä tuota kahvilaa ja pari kertaa siellä tulikin käytyä. Aivan ihana paikka <3 Minä tykkään mekkojen kanssa käyttää ballerinoja, tennareita tai lenkkareita, mukavuus ennen kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Outi! Ballerinat on aina toimivat ja kauniit, sekä housujen että hameen kanssa. Täälläkin kannatetaan mukavuutta, vuosi vuodelta enemmän :)

      Poista
  11. Aina niin upeat, te kaksi superihanaa. <3 Olen onnekas, että olen saanut teidät elämään. <3 Ihanat asut ja olipa eilen mieltä piristävää nähdä. <3

    Pus viikonlopulle Maarit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samoin miettein täällä 😍😍Kiitos Tiia ja ihanaa uutta viikkoa 💚

      Poista
  12. Kiva asu! Nahkatakki hakusessa; jos saa kysyä, onko kuvien takki hiljattain halittu/ Erkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Taina ja kiitos 😊! Tämä nahkarotsi on jo lähes 7 vuotta vanha. Se on Ritva Fallan mallistoa enkä osaa valitettavasti yhtään sanoa kuuluuko enää/vielä valikoimaan.

      Poista
  13. ....eli hankittu / merkki 😌

    VastaaPoista