perjantai 5. heinäkuuta 2019

Parasta mökillä - pehmeät ja pitkät löylyt

Kaupallinen yhteistyö: Harvia

Saimme uuden kiukaan mökkisaunaamme alkukesästä ja nyt on löylytelty kuukauden päivät - joka päivä niinkuin mökillä on tapana. Harvia Legend isoine kivitiloineen oli uusi tuttavuus ja vähän jännitti että miten kiuas hoitaa hommansa meille niin tärkeissä löylyhetkissä. Tälläkin kokemuksella uskaltaa jo sanoa, että kiuas on toiminut hienosti, jopa paremmin kuin ajattelimmekaan.






Mukavin ominaisuus uudessa kiukaassamme on pehmeät ja riittoisat löylyt. Ja sitä löylyä riittää pitkään eikä tarvitse koko ajan lisätä puita. Ihan selvästi huomaa vanhoihin kiukaisiin verrattuna, että tämä kiuas pysyy pitkään kuumana. Ensimmäisen löylyttelyn jälkeen voi istuskella terassilla aivan rauhassa ja kiuas on edelleen hyvässä iskussa. Löylyjen lomassa hoidetaan myös kauneutta - mikäpä olisi parempi hetki naamiollekin. Tänä kesänäkin on vierähtänyt saunalla useana iltana reilusti toista tuntia hyvällä säällä ja sauna on pysynyt meille sopivan lämpimänä tuon ajan.  
Useimmiten meillä ei ole tarvetta lisätä puita alun lämmityksen jälkeen, paitsi ehkä oikein kylminä suomalaisen keskikesän päivinä.






Aluksi meitä mietitytti, että syököhän tuommoinen massiivinen kivimäärä kovasti puita ja vaatiiko pitkän lämmittämisen. Nyt ollaan huomattu, että puuta menee samaan kohtuulliseen malliin kuin ennenkin. Yhdellä pesällisellä noin puolen tunnin lämmittämisen jälkeen lämpöä on 65-75 astetta eli juuri passelisti meille. Ja tässä vaiheessa löylyä tulee jo mukavasti. Puita lisäämällä saa tietysti myös supisuomalaiset löylykisat aikaan!





Tosi mukava juttu on myös lämpimän veden nopea kuumeneminen. Koska Legend-piippulämmitin on piipun ympärillä, veden lämpeneminen alkaa heti kun tuli on sytytetty. Ja se on tosiaan erittäin kuumaa jo saunomisen alussa. Kuuman veden käsittely on tässä mallissa turvallista, kun vesi menee letkua pitkin kauas kuumasta kiukaasta hanaan lauteen reunalle. Tämä vesiletku onkin herättänyt vierailta huumorikysymyksiä, onko tuossa kiukaassa myös sähkötoiminto! Lämmittimessä on kiukaan tapaan kiviä ympärillään ja varmaankin siitä johtuen vesi on lämmintä vielä seuraavana aamuna, jos on tarvetta hiusten pesuun tai sitten arkiseen tiskaukseen.  
Saunomme kesäisin pitkään, istumme pitkään terassilla vaihtuvaa maisemaa katsellen. Usein näillä alueilla myös tuulee ja kun se osuu rannalle, nautimme saunajuomat saunatuvassa. Siinäkin on oma hohtonsa - on miellyttävä pujahtaa saunan lämpöön kun tuuli tuivertaa nurkissa.









Olemme todella tyytyväisiä tähän saunauudistukseen. Lattian käsittely mustaksi muutti ilmeen totaalisesti ja Legend-kiuas sopii kuin nakutettu tähän uuteen tunnelmaan.

Edellisen jutun voit käydä lukemassa täältä, siellä on myös ennen/jälkeen -kuvat.

Maarit & Matti







12 kommenttia:

  1. Tuo kius on kyllä tyylikäs. Minä tykkään juuri tuollaisista sopivista löylyistä, vaikka pari löylykisaa on tullutkin joskus otettua :)
    Ihanaa viikonloppua ja leppoisia löylyjä sinulle Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, ei pidä iho eikä mielikään liian kipakoista. Joskus on mukava nauttia vain kuumasta höyrystäkin.
      Mukavia kesäpäiviä sinulle Outi 💛

      Poista
  2. Onpa hieno kiuas! Ja ihanan näköinen on myös teidän mökkiympäristö! Mieli ihan rauhoittuu, kun näitä kuvia selasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mia :) Nautimme nyt kovan raivauksen ja satojen työtuntien tuloksista täysin siemauksin...
      Ihania kesäpäiviä ☀️

      Poista
  3. Jälleen kerran totean: teillä on niiiin ihana kesäpaikka <3
    Leppoisaa lomailua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on rentoutumissaareke meille, kaukana arjen tohinasta ja mieltä painavista asioista.
      Ihania kesäpäiviä sinulle <3

      Poista
  4. Upea kiuas, meillä ei todellakaan ole noin nätti, mutta ah miten pehmeät löylyt puukiuas antaa ja mies on tarkka kivistä, joita kiukaaseen laitetaan. Aivan ihanalta näyttää. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, kotona ei edes tee mieli juuri saunoa sähkökiukaalla... Mies muisteli että ennen hänen vanhempansa keräsivät kiuaskivet saarilta, nyt ne ostetaan kaupasta (useimmiten ainakin).

      Kiitos Tiia ja ihanaista päivää sinne <3

      Poista
  5. Tiedän nyt minkä kiukaan hankimme tänne mökille kun sen aika koittaa joskus! Leppoisia löylyjä teille. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kiuas on nyt pitkään koekäytetty ja hyväksi havaittu <3

      Poista
  6. Istun kesäillassa saunan jälkeen lukemassa. Onpa hieno kiuas. Tykkään tuollaisista pylväskiukaista, jossa kivet näkyvät. Niistä tulee pehmeät löylyt. Sauna on niin tärkeä, etten ilman voisi elää. Ihanaa kesäistä saunatunnelmaa kuvissa. Mukavia saunahetkiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännää, että kotona Espoossa en niinkään kaipaa saunaa säännöllisesti emmekä saunokaan lähimainkaan viikottainkaan. Täällä se on tärkeä, myös fiiliksen kannalta.

      Kiitos ja ihania kesä- ja lomapäiviä sinulle <3

      Poista