torstai 18. lokakuuta 2018

VALON PISAROITA


Toissa viikonloppuna ompelin uusia tyynynpäällisiä olohuoneen sohvalle. Miten hyvä fiilis olikaan siinä kankaita leikatessa ja ommellessa. Ompelin alakerrassa kodinhoitohuoneessa ja kuuntelin radiota kuten teen usein siellä touhutessani. Ajatus kulki mietteestä toiseen. En tiedä mistä putkahti kotoilu mieleeni, ehkä olin lukenut siitä jostain lehdestä vaikka se ei enää olekaan (kuulemma) yhtään trendikästä. Se on varmaan se sana, mikä ei ole enää ajankohtainen. Hyggeilyäkö sitten? Vai olisikohan se sittenkin sitä arjen luksusta?
Onkohan kotoilulla ja arjen luksuksella jotain eroa?  Miten te näette asian?

Mutta mitä siitä termistä, ei se itse asia siitä mihinkään muutu. Kotoilu on ihanaa. Eikä se itselleni ole pelkästään syksyn hämäriin liittyvää tunnelmointia villasukat jalassa, glögimuki kädessä.




Minulle ne pienet kotoiluasiat mistä arkeni koostuu, ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Ne voivat olla kotitöitä, oivalluksia tai puuhastelua. Eivätkä ne yleensä maksa paljoa. Tällä viikolla on ollut aikaa miettiä ja tämmöisiä arjen helmiä pulpahteli mieleeni. 

Kotona kokkailu on ihan parasta arjesta nauttimista. Se on edullista mikäli verrataan ulkona syömiseen. Saa takuulla terveellistä niin halutessaan ja itse nautin suuresti kokkaamishetkistäkin. On ihanaa muokkailla reseptejä, etsiä uusia ja tehdä listoja tuleviksi päiviksi. 
Mutta kyllä meillä välillä pidetään purkkihernekeittopäiviäkin, sillä aina ei jaksa eikä kiinnosta hyöriä keittiössä.




Ompeluhetket - etenkin, kun on löytänyt edullisen ja kivan kankaan. On suorastaan voittajafiilis, kun on ollut inspis ja visio ja saat aikaiseksi samanhenkistä kuin mitä näit kaupassa. Ihastuin Palmassa Zaran hailukan leijonankeltaisiin tyynynpäällisiin ja ajoin reissun jälkeen heti Eurokankaaseen metsästämään kankaita. Kuvissa näkyy lopputulos: pörröinen sekä pitkänmallinen vaalea pellavansävyinen tyynynpäällinen syntyivät kädenkäänteessä. Ne tulivat maksamaan noin 5 e kappale, sillä en ommellut niihin lainkaan vetskaria. Kankaat menevät takaa n. 15 cm päällekkäin, josta sisustyyny pujautetaan sisään. Alakuvan ruutukuosisen ostin Zarasta ikäänkuin muistutukseksi mitä pitää saada aikaiseksi.






Kirjapino. Luen paljon, kaikenlaista ja jatkuvasti, mutta toivottoman hitaasti. Lainaamme ystävien kanssa kirjoja keskenämme ja välillä ne ovat kuukausitolkulla lainakodissa. On ihana hetki käydä sunnuntai-iltapäivänä pötkölleen sohvalle lukemaan.




Pyykinpesu. Pidän siitä, kun kone hurisee ja samaa vauhtia pyykkikorit tyhjenevät. Mankeloin liinavaatteet aina silitysveden saattelemana. Pidän myös puhtaan pyykin tuomasta tuoksusta kodinhoitohuoneeseen. Puhtauden tunteesta.

Pyykinpesussa tapahtui meillä muutos viime vuonna, kun löysin pyykkietikat. Ja nimenomaan le Pere Pelletierin etikat. Ystäväni vinkkasi niistä minulle noin vuosi sitten, jolloin en ollut edes kuullut moisista. Vaihdoin sitten myös kaikki pesuaineet hajusteettomiin, jotta mikään ei sekoittaisi etikan tuomaa raikasta tuoksua ja käytän huuhteluaineena nykyään ainoastaan pyykkietikkaa. Olen kokeillut myös ns merkittömiä etikoita, mutta koin niiden tuoksut pistäviksi ja parfyymimäisemmiksi. Toki niitä on paljon markkinoilla, mutta omat kokemukseni eivät olleet kovin positiivisia.  Ja siksi olen aina palannut le Pereen. Oma tarinani viime vuodelta pyykkietikoista löytyy täältä.

Sain kiitokseksi innostuksestani testiin uusimmat Pyykkietikka-tuoksut.  Nymphéa on mieto lumpeenkukan tuoksu ja Tendre Tonka tuo mieleen Provencen metsän. Kun niitä annostelee ohjeen mukaan eli noin korkillisen, niistä jää vain raikas tuulahdus pyykkiin. Ja nehän huolehtivat samalla myös rummun puhtaudesta.
Sarjasta löytyy myös silitysvesi isossa suihkepullossa sekä kaikkiin tuoksuihin sopivat huonetuoksusprayt Eau Fraiche Pour Interior. Oma suosikkini niistä on Cocoon ja tuoksu on niin hentonen, ettei se ole ärsyttänyt allergiaperheessämme.







Huopaiset Egos-kotoilutossut, jotka löysin lähisuutariltamme. Lampaanvillaiset tossut on käsin tehty ja huovutettu Nepalissa ja parasta niissä on kapea ja siro lesti. Ja lämpö, kun sujauttaa jalat niihin.




Se tunne, kun avaan uuden kahvipaketin ja tunnen sen huumaavan kahvintuoksun nenässäni. Kahvihetkiä pitää olla päivässä useita. Ensimmäinen kupillinen aloittaa aina päivän kotona, vaikka olisin menossa aamiaiselle jonnekin. Ihania kahvihetkiä ovat ystävän kanssa vaikka meren äärellä Nokkalan Majakalla, vanhempien luona ilahduttamassa heidän päiväänsä tai päiväespressot miehen kanssa kotona. Yhtä kotoisia kaikki.




Telkkarin katsominen miehen kanssa. Meillä on muutama yhteinen ohjelma, mitä katsomme ja kommentoimme yhdessä sohvalla nököttäen: Ensitreffit, Maajussi ja Vain elämää - voi elämä, miten kodikasta!






Tuoksut - kotoisat tuoksut, kuten vastaleivotut munkkirinkilät, mökkisaunan piipusta tulvahtava savu tai kalan savustamiseen liittyvä kesän tuoksu. Suomalaisia ja niin ihania.




Kun pitäisi alkaa siivoamaan, mutta päätänkin keittää ensin kupin kahvia noin niinkuin inspiraatioksi. Laitan soimaan Tuure Kilpeläisen Valon pisaroita. Se hetki on täynnä onnenpisaroita.

Mitä on kotoilu ja minkälaisia ovat sinun onnenhetkesi?

Maarit

16 kommenttia:

  1. Voi että. Sulla on kyllä taito kirjoittaa ja kuvittaa niin, että mulle tulee täällä käydessä aina sellainen jotenkin hirmu kotoisa ja seesteinen olo. Ja vaikka tää nyt varmaan kuulostaa joltain keksityltä kehulta tai muuten pölhöltä, niin huomasin lukevani ja katsovani kuvia ihan oikeasti hymy huulilla. (Ja siis ihmisenhän kannattaisi hymyillä koko ajan sillä lailla luontevan pienesti, koska se kohottaa mielialaa, mutta eipä se aina onnistu tai muistu mieleen).

    Kaikki, mistä kirjoitat, kuulostaa just kodikkaalta. Ja onnistuneista ompeluksista tulee iloinen mieli. En vaan muista, milloin olisin itse ommellut mitään (jos mahdollisimman ärsyttäviä ja hankalia takkivetskareitten korjauksia ei lasketa). "Ennenvanhaan" kun tuli tehtyä itse ihan kaikki omista vaatteista ja poikain lapsuusiän vaatteista laskosverhoihin ja mitä lie. Välillä mietin aikaa taaksepäin, ja ihmettelen, että miten ihmeessä sitä on ehtinyt ja jaksanut tehdäkin kaiken sen, mitä on tehnyt sellaisena ajanjaksona, kun kaiken järjen mukaan sitä "ylimääräistä" aikaa ja energiaa olis pitänyt olla kaikkein vähiten. Saattaapi olla ikäkysymys ;).

    Ihanaa viikonloppua ja kiitos jälleen tästä kotoiluhetkestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Mua ihan nolottaa kiittää tästä, mutta kiitos Annukka ihan hirmuisesti näistä kauniista sanoistasi.

      Nauratti toi ennenvanhaan, mutta kait me voidaan sanoa niin :) Mullakin on suorastaan ompelu-ura takana; itselleni rippipuku ja molemmille lapsille toppapuvuista lähtien tein kaiken itse silloin kun olivat pieniä, ja kaikkea siltä väliltä matkan varrella. Uutta kun piti olla eikä rahaa ollut. Kaikenlainen korjaaminen on aika paljon ikävämpää, ainakin niiden aloittaminen, mutta sitten se sujuu kun vauhtiin pääsee. Mulla on pino miehen hyviä farkkuja ja muita housuja, joita pitäisi muodistaa mm. lahkeita kaventamalla ja on kyllä varsin vaikea tarttua siihen hommaan. Ei silti, tästä ompelutaidosta on ollut vuosien mittaan mittaamattomasti iloa ja etua taloudellisesti ajateltuna.

      Leppoisaa lauantai-iltaa sinne <3

      Poista
    2. PS Pieni hymy kohottaa mielialan lisäksi myös ilmettä ;o)

      Poista
  2. Luin tekstiäsi ja nyökyttelin tutuille jutuille. Tunnistan niin monesta kohdasta samankaltaista ajatusmaailmaa. Pyykkietiikat olivat kylläkin uusi tuttavuus. Minulle paras puhtaan pyykin tuoksu tulee ulkona kuivatuista pyykeistä. Erityisesti talvella niihin tulee vielä extratuoksu, vaikka kuivuminen vähän kauemmin kestääkin.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele, että minä en ole koskaan lämmennyt ulkona kuivatetun pyykin tuoksulle! Tai ehkä se on enemmänkin talviaikaan, kun siihen tulee tietty kosteuden tuoksu. Taidan olla poikkeusyksilö :)
      Pyykkietikka on vähän semmoinen juttu, että siihen voi jäädä koukkuun. Paksut froteiset kylpytakitkin, mitkä ovat herkästi jääneet koviksi pesun jäljiltä, ovat ihmeet pehmeitä etikkahuuhtelun jälkeen. Kannattaa kokeilla joskus!

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Olipas kivaa luettavaa ja kovin tutun oloista kotoilua. Minusta kotoilu on kuvaava sana ihanaan ja nautinnolliseen kotioleiluun. Ompelemasi tyynyt ovat kauniit. Huomasin myös, että mankeloit vuodevaatteet, sellaista en enää useasti näe. Eikös olekin ihana sujahtaa puhtaalle tuoksuvien mankeloitujen lakanoiden väliin? Pyykkikaappikin näyttää kivalle, kun siellä on mankeloidut lakanat rullalla. Pyykkietikka on käytössä, mutta täytyypä kokeilla tuota suosittelemaasi merkkiä. Pidän raikkaasta ja miedosta tuoksusta.

    Hyvin samanlaisista arjen helmistä nautitaan täälläkin. Minulla telkkarin katsomiseen liittyy myös aina neule, ilman sitä en osaa istua telkkarin ääressä. Ai niin, kuvan huovutetut tossut on ihanat! Taidan etsiä tuollaiset joulupukinkonttiin eräälle kotoilijalle.

    Kotoisaa viikonloppua ja kiitos hyvistä vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauan on asiat hyvin, kun osaa nauttia kotoilun pikku hetkistä - eiks vaan!
      Neulomisinnostuksesi on ihan kadehdittavan hienoa, mitenkähän saisi siihenkin tartunnan. Instassakin pyörii alvariinsa niin ihania villasukkakuvia että niitä on vaikea ohittaa.
      Olen tiedätkö manklannut lakanat aina - opin sen asian jo kotoa ja se on verissä :) Ei kerta kaikkiaan voi mennä ryppyisiin lakanoihin. Tulin äskenkin mankeloimasta...
      Ostin noi tossut Espoonlahden Pikkulaivan suutarista...jos liikut sielläpäin :)

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!





      Poista
  4. Aivan ihana kirjotus ja ihan elin tunnelmissasi tämän lukuhetken :) Samanlaisia arjen iloja täälläkin, leppoisaa viikonloppua Maarit!

    VastaaPoista
  5. Kotoilu ja hyggeily ovat kumpikin arjen luksusta. Mutta arjen luksuksesta voi nauttia myös kodin ulkopuolella. Koen, että luonnon eri värit näin syksyllä ja meren pauhu ovat nautinnollisia. Mökillä saunominen ja ulkosuihkussa käyminen ovat aivan ihanaa - eri asia kuin saunominen kaupungissa. Olit ommellut kivoja tyynyjä. Ja kivan erilaisia mitä blogeissa ja Instassa näkee tällä hetkellä. Lähes joka toisessa on se sama ruskeasävyinen kotimaisen firman kukkakuosilla oleva tyyny. Mä pidän myös ompelemisesta. Lasken arjen luksukseksi myös sen kun saan aikaiseksi kivan tyynynpäällisen, tilkkupeiton, onnistuneen kakun tai korttiaskartelussa muita ilahduttavia kortteja. Lukeminen on yksi intohimoni. Ja nimenomaan oikean kirjan lukeminen. Tänään törmäsin termiin "kodittaja". Mitähän se mahtaa pitää sisällään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, noi on just niin ihania asioita!
      Ompelu on kaikin puolin rentouttavaa ja voi nauttia aikaansaannoksistaan, ja aina on jotain kivaa tekemistäkin. En ole kuullutkaan kodittajasta, onpa kiinnostavaa - sitä pitää googlailla vähän...
      Rentouttavaa viikonloppua Marja!

      Poista
  6. Tätä postausta on ihana lukea täällä mökillä sunnuntaitunnelmissa. Puut ratisevat takassa ja täällä on se kotoilu- tai mökkeilyolo.
    Nuo ompelemasi tyynyt ovat kauniit. Sopivat hyvin syksyyn. Monia ihania kotoiluhetkiä tunnistin. Tuossa ruuanlaitossa saisin kyllä olla luovempi. Ja kirjat - niin kuunneltavat kuin luettavat kirjat ovat myös minulle sitä parasta kotoilua. Tosin kuuntelen kirjoja myös yksin lenkkeillessäni. Raikkaat ja puhtaat tuoksut ovat niitä minunkin kotoilun "helmiäni".
    Kiitos ihanista tunnelmista ja kauniita syyspäiviä, Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula! Kuulostaa niin ihanalta ja mökkeilykotoilu on <3

      Äänikirjojen maailmaan en ole vielä löytänyt ihan siitä syystä etten ole keksinyt missä kuuntelisin niitä. Lenkit olen tottunut talsimaan ilman musiikkiakaan; totuin siihen kun aikoinaan töiden jälkeen kaipasin hiljaisuutta. Mutta voisi olla kyllä aika ihanan rentouttavaa kuunnella tarinaa jonkun muun lukemana. Ehdottomasti pitää kokeille.

      Nauttikaa saaristoviikonlopusta <3

      Poista
  7. Kivannäköisiä tyynyjä olet tehnyt, voisitko laittaa ohjeen, miten tyynyt ommellaan? Niin, että tälläinen poropeukalokin osaisi ommella:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Itse asiassa voisin tehdä niistä oman jutun tässä jonain hetkenä, kun saan kuvattua ne - kannattaa pysyä linjoilla ;o)
      Kiitos vinkistä ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  8. Ihania kuvia ja valon pisaroita!! Mun mielestä on kotoilu on kaikkea kotona puuhailua ja kotona olemista. Tulee mieleen villasukat ja villapaidat, jouluvalot ja glögi :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista