maanantai 19. maaliskuuta 2018

Pellavalakanat ja tapaaminen

Aloitetaanpa tämä tarina sieltä, miten nämä ylellisen ihanat pellavalakanat löysivät tiensä meille. Sain pari kuukautta sitten viestin lukijaltani, Tiinalta, joka on seurannut blogiani ihan ensimmäisistä kirjoituksista alkaen eli noin kaksi vuotta. Kuten myöhemmin kävi ilmi, meitä yhdistää monenlaiset asiat ja kiinnostuksen kohteet. Ja siinä vaiheessa olin aivan hämmentynyt, kun hän mainitsi, että he olivat olleet Thaimaassa heti meidän jälkeemme samassa pikku paratiisihotellissa, missä mekin olemme lomailleet useasti! Ihan uskomatonta!

Tapasimme sitten hyvin pian ensiviestittelyn jälkeen ja kuulin koko viehättävän pellavastoorin ja miten äiti ja tytär olivat perustaneet viime vuonna KIVIkivi -yrityksen. He olivat kaivanneet itselleen, lapsille ja perheelleen hyvälaatuisia ja kestäviä kotivaatteita ja kodin tekstiilejä. Sellaisia, mitkä ovat mutkattomia ja silti hyvän näköisiä ja tuovat pientä luksusta arjen hetkiin. Pesunkestävää, muotonsa pitävää puuvillaa, bambua ja hyvälaatuista pellavaa. Tiina-äiti suunnittelee itse kaikki tuotteet, mallintaa ne sekä koeompelee, niin että mukavuus ja toimivuus ovat taattuja.
Rakkaudesta mereen ja kiviin syntyi myös yrityksen nimi KIVIkivi. Koko valikoiman väreinä on skandikoteihin, merelle ja mökille sopivat kivivärit: mustaa, harmaata, valkoista, siniharmaata ja hentoa roosaa.
Valikoimassa on yöasuja miehille ja naisille, pellavaisia aamutakkeja ja lakanoita sekä lapsille kylpytakkeja ja -pyyhkeitä. Erityisen ihania ovat lasten ekopuuvillaiset yökkärit ja lasten/junioreiden pellavalakanat. Kyllä ne pienet palleroisetkin ansaitsevat arjen luksusta <3

Sain mukaani aikuisten pellavalakanat ja väriksi valitsin roosan, tänä keväänä niin ajankohtaisen värin. Ja onhan ihana ajatella näkevänsä niissä vaaleanpunaisia unia...









Lakanoissa käytetty pellava on kevyttä ja luksukkaan tiivistä. Ne hengittävät hyvin ja ovat kuohkeat jos lakanoista voi niin sanoa. Meillä on ennestään kokemusta muutamien eri valmistajien pellavalakanoista ja onhan niissä laadullisesti isoja eroja. Jotkut pehmenevät jopa hieman tunkkaisen painaviksi pesun jälkeen.

Nämä roosat unelmat 'soljuvat' hyvin täkkien päälle ja päällä ja ovat ilmavan kevyet. Iso plussa siitäkin, että niissä ei ole ärsyttäviä neppareita. Näitä voi pyörittää mankelissakin ihan rauhassa. Vaikka pellava saa olla ryppyistä ja rypistyy käytössä, pidän siitä tunteesta että ne manklataan pesun jälkeen. Kuvissa näkyykin kuinka niihin on tullut eloryppyjä käytössä.
Tuo roosan sävy on mielestäni upea, kauniin viileä, mikä ei riitele tiiliseinänkään kanssa. Kaunis väri kevättä kohti.


KIVIkiven tarina löytyy verkkokaupan yhteydestä täältä, käykääpä lukemassa heidän sympaattinen tarinansa. Ja tuli vielä mieleeni, että esimerkiksi lasten pellavalakanat olisivat ihana vaihtoehto ristiäis- tai synttärilahjaksi.

Siinä tapaamisessa vierähti tovi jos toinenkin, kun kerroimme elämästämme ja touhuistamme. Tuli pellavalakanat ja uusi tuttavuus! Totesimme molemmat jälkikäteen, että tuntuu, kuin olisimme vanhoja tuttuja. Joskus vain on niin!

Lempeitä unia sinne kaikille!

Maarit












14 kommenttia:

  1. Ihana tarina aamun aloitukseksi! Kiitos, kun jaoit! Aurinkoa tiistaihin! Vaaleanpunervia sävyjä! 💕 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija - kohta sujahdankin taas vaaleanpunaiseen syleilyyn <3

      Poista
  2. Kaunis ja kiva tarina. Niin teksti kuin kuvatkin. Ja kävin heti verkkokaupan sivuilla kurkkaamassa myös. Nättiä oli sielläkin.

    Ja arvaa mikä mun mieltä lämmitti erityisesti myös? Se, että joku muukin vielä haluaa mankeloida lakanansa :). Olen ajatellut olevani siinä suhteessa ainut, joka on yhtä museokamaa kuin vanha kunnon UPO:n mankelini :D. Mutta sainkin susta samiksen. (Sanottakoon nyt tässä, että vihaan silittämistä, ja voin mieluummin vetää päälleni vaikka ruttuisen paidan ennemmin kuin mennä nukkumaan mankeloimattomien lakanoiden väliin..)

    Iloa ja valoa sulle sinne teidän kauniiseen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Annukka!
      Eihän me kuule mitään museokamaa olla vaan nykypäivän Marttoja ;o) Ja ylpeästi!
      Leppoisia iltahetkiä <3

      Poista
  3. Aivan ihanat lakanat, kaunis väri! Vielä kun olisi pussilakana tuplaleveänä, niin tilaisin heti...Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä he lukevat toivomuksesi täältä... :)
      Mukavia iltahetkiä sinulle!

      Poista
  4. Mukava tarina lakanoiden takana! Kauniit hempeät lakanat oletkin valinnut ja sopii teille todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!
      Pieni ripaus pastelliväriä raikastaa kivasti. Kivaa iltaa sinulle!

      Poista
  5. Ihanat lakanat ja kaunis väri!
    Tarinakin oli mukava, sait uuden ystävän :)

    VastaaPoista
  6. Uuh, miten upeat lakanat, minäkin olisin valinnut juuri tuon värin. Ruusunpunaisia unia teille nyt sitten vaan <3
    Hauskaa, että tutustuitte tuolla tavalla oikein livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tapaaminenkin on yksi niistä kivoista asioista, mitä bloggaaminen on tuonut tullessaan - aivan yllättäen!
      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  7. Onpa kaunis väri lakanoissa. Olen muutaman kerran tehnyt KIVIkiven kanssa kauppaakin kankaista, en tosin näistä pellavista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden kaikki värit on tosi kauniita! Onpa maailma pieni :)

      Poista