lauantai 13. tammikuuta 2018

Ruusufinni ja aurinkokeratoosi + aurinkoloma

Meillä on aikamoiset määrät matkatavaroita mukana näillä Euroopan ja Aasian matkoilla, kun on noita miehen leijasurffauskamoja niin paljon. Pyrimme pakkaamaan niin, että selviämme kuitenkin kahdella ruumaan menevällä laukulla ja se onkin toiminut hyvin ainakin tähän asti. Kosmetiikka painaa aika paljon ja niistä yritän ottaa mukaani vain matka-, muovi- ja erikoispakkauksia.
On kuitenkin tuotteita, mistä ei voi ottaa mukaan matkakokoja, nimittäin aurinkosuojat. Niitä kuluu paljon ja mukana on hyvä olla eri kertoimia.




Korkeat SPF50 kertoimet ovat jo itsestään selvyyksiä meillä, sillä miehelläni todettiin viime vuonna aurinkokeratoosi. Keratoosi oli kehittynyt salakavalasti. Hän on surffannut, golffannut ja lasketellut koko elämänsä, useimmiten ilman hattua tai pipoa. Kun hän meni käymään ihotautilääkärillä muun asia takia, lääkäri oli sanonut heti kättelyssä, että sinulla on aurinkokeratoosia päässä. Ne näkyivät hyvin sängeksi ajetussa päässä, vaikka olivat pieniä alkuja. Onneksi. Silti niiden poistamista laserilla tai jäädyttämällä suositeltiin muutaman kuukauden kuluttua.

Kasvoille ja koko päähän hänellä on nyt ollut pitkään käytössä vedenkestävä Orionin Sunspro SK50, missä on sekä UVA että UVB -suojat. Se on spraymuodossa olevaa kuivaöljyn tuntuista väritöntä nestettä, joka ei kuitenkaan tunnu öljyiseltä. Iso plussa siitä, että sitä voi suihkuttaa myös ylösalaisin. Helppoa ja vaivatonta - joten sopii miehelle. 
Myös surffaamiseen hän otti lääkärin neuvosta heti käyttöön lierihatun, mitä surffarit täällä käyttävätkin paljon. 

Mulla itselläni on täällä Lieracin Sunissime anti-age kasvosuojat SPF30 ja SPF50. Kun kävin viimeksi kasvohoidossa sain ohjeen käyttää aina kerrointa 50 kasvojeni ruusufinnikohtiin. Ne kun eivät siedä aurinkoa lainkaan, ja voivat ärtyä siitä. No, se on kyllä huomattu kantapään kautta. Viime maaliskuussa sain Espanjassa mojovan finnin keskelle poskea. Vasta jälkeenpäin tajusin, että sehän oli auringon ärsyttämä ja esiin houkuttelema ruusufinni. Se oli valtava rakkulamainen finni, lähes paise, joka kukoisti todella pitkään ja jonka arpi on vieläkin punaisena näkyvissä. Ihmettelen vieläkin, etten ollut lukenut mistään eikä lääkärikään ollut maininnut siitä, että aurinko pahentaa oireita. Nyt tiedän sen ja myös sen, että se ei myöskään pidä saunomisesta ja silloinkin pitäisi suojata poskipäät löylyssä vaikka kostealla pyyhkeellä. Sen verran vielä ruusufinnistä, että se on yleisimmin naisten vaiva ja alkaa usein vasta aikuisemmalla iällä. Ja se alkaa huomaamatta harmittoman näköisenä punoittavana röhelmänä poskien ja nenän seudulla.


VINKKI:

Koska poskipääni ovat punoittavat osittain myös couperosan vuoksi olen keksinyt hyvän keinon, millä saan lisäsuojaa ja tasoitusta iholleni myös auringossa. En käytä täällä ollenkaan meikkivoidetta ja korvaankin sen Shiseidon SPF50 Sports BB-voiteella. Se on hyvin ohutta, mutta yllättävän hyvin peittävää. Tämä on ihanteellinen yhdistelmä meikkivoidetta ja aurinkosuojaa. Käytän sitä näin: sekoitan sitä muutaman tipan Lieracin aurinkovoiteeseen ja näin se tasoittaa ihon sävyä myös rannalla. On siis vähän kuin aurinkomeikkivoide, mutta erinomaisen suojan antava. Lisäksi käytän sitä peitevoiteen tavoin paikallisesti ruusufinnikohtiin. Näin suoja on paras mahdollinen.

Hyvin vaaleaihoisen kannattaa aloittaa aurinkolomaan valmistautuminen hyvissä ajoin popsimalla karotenoidikapseleita etukäteen. Yleensä suositus on pari viikkoa ennen lähtöä.
Hankintatukun Betamax-valmiste on Dunaliella salina -mikrolevästä uutettuja aurinkokapseleita, jotka sekä valmistavat ihoa auringonottoon että auttavat pidentämään rusketusta. Ne ovat ton-ton -trendin harjalla: laktoosittomia, gluteenittomia, hiivattomia ja makeuttamattomia.

Onneksi korkeita kertoimia ja erilaisia vaihtoehtoja on nykyään niin paljon tarjolla - kunpa näitä olisi ollut silloin kun parikymppisinä grillattiin oikein urakalla. Mutta ei ollut niitä eikä tietoakaan ja monet kärsivät nyt sen nautinnon seurauksista.

Maarit




4 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä jälleen, kiitos Maarit ja mukavaa loman jatkoa! <3

    VastaaPoista
  2. Voi, suojatkaa nyt hyvin siellä itsenne! Voiteiden lisäksi hatuin ja kevyin vaattein.
    Ja kuitenkin niin, että lämpö ja valo tulee kerättyä talteen - ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia! Hyvät voiteet ja riittävän usein uudelleen voitelu, niillä pärjätään.
      Lämpö ja aurinko ovat niin ihania :)

      Poista