perjantai 22. joulukuuta 2017

Päiväreissulla Tallinnassa - joulufiilistä metsästämässä

Pistäydyimme viikolla päiväreissulla Tallinnassa. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen jouluaikaan tekemäni matka sinne. Koko kaupungin keskusta oli puettu ihanasti yhtenäiseen jouluasuun. Suloiset pikkukuuset koristivat katuja eleettömästi tuoden silti juuri oikean tunnelman. 

Tällä kertaa aikaa maissa oli vain vajaa neljä tuntia, joten kävelimme keskustaan Rotermannin alueen läpi, joimme glögiä torilla ja haahuilimme pikkukatuja pitkin ja kävimme syömässä. Ilma oli sopiva tallusteluun, kuiva ja muutama plus-aste. Järkyttävässä loskassakin tallustellusta on kokemusta, joten tämä lumeton on kyllä kaupungissa paljon parempi.

Tallinna on hyvin kuvauksellinen kohde, rosoisen kaunis. Paljon pastellinvärisiä taloja ja kontrastina ajan raunioittamia, restaurointia odottavia rakennuksia ja muureja. 

Turisteja ei ollut liikkeellä niin valtavia määriä kuin olin kuvitellut ja lähinnä porukat pyörivät torilla . Pikkukadut ammottivat lähes tyhjinä. Mummot myivät edelleen käsitöitään muurin kupeessa eikä neulomuksiin näytä vaikuttaneen mitkään ohikiitäneet trendit.


Halusimme tällä kertaa syödä jossain sellaisessa paikassa, mihin emme olleet törmänneet blogeissa tai muissa Tallinnaa käsittelevissä jutuissa. Sellainen paikka löytyikin sattumalta lähes vanhan kaupungin ytimestä, kun olimme kävelemässä kohti joulutoria. Kiinnitimme huomiota hämyiseen ja kodikkaaseen pikku saliin, jonka ikkunoilla ja pöydillä paloi kynttilöitä. Popular Cafe och Bar (Vana-Viru 5-7) on sisustettu boheemisti surffityyliin, tosin vähän päälleliimatusti, muttei se sinänsä haitannut. Ulkokyltissä lukee Köök Boheem, varmaan vanhoja peruja. Palvelu oli nopeaa, ruoka hyvää ja edullista. Listalla oli keittoja, pastoja, salaatteja, pelmeneitä ja burgereita. Söin kana-caesar burgerin ja se oli mehukas ja maukas. Musiikki voi lisätä hyvää fiilistä tai latistaa tunnelman. Täällä ihanat klassikkobiisit soivat hiljaa taustalla häiritsemättä jutustelua. Jos pidät mutkattomasta ja rennosta tunnelmasta, tätä kannattaa kokeilla.


Kiva reissu, joka toi mukanaan jouluisen tunnelman ja taisi tuoda myös takapakin köhätautiinkin, pöh. Yli kaksi viikkoa on nyt mennyt aika alavireisenä yskien ja niistäen. En ole muuten nähnyt edes Helsingin keskustan jouluilmettäkään, sillä en ole jaksanut lähteä sinne. Lähes puolet meidän joulunviettoporukastakin on enemmän tai vähemmän taudissa, mutta onneksi on vielä huominen aikaa toipua. Vähän on itsellä vielä ruoanlaittohommia huomiselle, mutta ne eivät vie kauaa - olen nääs erikoistunut helppoon ja herkulliseen kokkaamiseen :))

Ollaanko siellä jo joulutunnelmissa ja pahimmat hääräykset hoidettu?

Rentouttavaa ja tunnelmallista joulua!

Maarit  




10 kommenttia:

  1. Joulutunnelma alkaa ainakin täällä olla valloillaan. Loma alkoi muutama tunti sitten, viimeisetkin joululahjat on ostettu, valmistelut joululeipää lukuunottamatta tehty. Vaikka nautinkin joulun suunnittelusta ja valmistelusta niin silti tämä hetki, kun kaikki alkaa olla valmista, on aina yhtä ihana.
    Kaunista joulua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, työt tehtynä suunnitelmallisesti ja nyt voit ottaa rennosti.
      Nautinnollista lomailua ja suloista joulua Suvi! <3

      Poista
  2. Aika hyvällä mallilla, osa kaloista on vielä kaupassa. Mieheltä tuli juuri viesti, että enää 60 kalatiskillä jonossa edellä (oli ollut 120)...
    Minä paistan vielä yhden laatikon tänään ja ehkä siemennäkkäreitä, jos jaksan. Muuten ollaan kyllä jo fiilistelyn puolella :)
    Toivottavasti köhät helpottavat siellä. Ihanaa joulua täältä toivottelen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Tuo jonottaminen on raskasta puuhaa. Tiedätkö, välttääkseni jonotusta ostin jo alkuviikosta lohet savustusta varten ja laitoin ne näiksi päiviksi pakkaseen. Minäkin paistoin tänään näkkäriä pari pellillistä viemisiksi, se on kyllä suurta herkkua. Köhä tuntuu vain pahenevan, mikä kyllä ärsyttää ja väsyttää niin vietävästi.

      Ihanaista joulua sinullekin <3

      Poista
  3. Tallinnassa on ihastuttava joulutunnelma. Olen ollut viimeisen kuukauden sisään kaksi kertaa Tallinnassa, mutta töiltäni en valitettavasti ole ehtinyt lainkaan vanhaan kaupunkiin tai Rotermannille joulutunnelmaa aistimaan.

    Levollista joulun aikaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aina haaveillut Tallinnan joulun näkemisestä ja se oli kyllä sen arvoinen, mutta tällainen lyhytkin visiitti riitti hyvin.
      Rentouttavia joulunpyhiä sinulle <3

      Poista
  4. Kauniita kuvia olet ottanut Tallinnassa. Montako kuvaa otit siellä kun noin monta hyvää otosta sait? Mäkin olen joskus kuvannut Tallinnan pastellinvärisiä taloja ja pikkukatuja. Tein tänään vohvelikuppeja joulunajan jälkiruokia varten. Toivottavasti sun köhä paranee ja pääset nauttimaan jouluruuista ja tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nyt en ottanut kovinkaan paljon, olisikohan niitä ollut viitisenkymmentä. Onnistuminen on niin paljon kiinni valosta ja nyt se oli sopiva. Oi, leivonnaisesi kuulostaa herkulliselta!
      Tunnelmallista joulunaikaa sinulle!

      Poista
  5. Käytiin viikko sitten Tallinnassa ja meillekin sattui kiva raikas talvisää. Kauniita kuvia olet ottanut, oikein rentouttavaa joulun aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! On se suosittu matkakohde, tuntuu että yksi jos toinenkin oli käymässä siellä joulun alla.
      Leppoisaa loppuvuotta sinulle!

      Poista