torstai 9. marraskuuta 2017

Mereneläviä, veden värejä ja maakrapu

Ehkä kaikkein ihaninta ruoan suhteen täällä reissussa on merenelävien valtaisa tarjonta. Kun Suomessa myydään tuoreena ylihintaan muutamaa kalalajiketta ja pakkasaltaasta löytyy katkarapuja, jotka kypsennettäessä kutistuvat lähes olemattomiin, täällä jokaisen marketin hulppean pituiselta kalatisikiltä löytyy vaikka minkä näköisiä, kokoisia ja värisiä mereneläviä - noin kolmasosalla Suomen hinnoista. Isoin lähikauppamme täällä on Mercadona ja sieltä löytyy ihan kaikkea mistä vaan voi kuvitella kokkaavansa.
Olemme valmistaneet babymustekaloja, tiikerirapuja, erilaisia simpukoita ja kaloja, joista suosikkimme on tälläkin matkalla maukas ja pehmeälihainen dorada eli kulta-ahven.

Käymme ulkona syömässä aina silloin tällön, mutta pääosin kokkaamme itse. Ulkona syömiseenkin kyllästyy, kyllä! Ei jaksa aina laittaa itseänsä ja ryhtyä pukeutumaan iltamyöhällä. Meidän mielestä on huomattavasti leppoisampaa kokata näistä tuoreista ja maukkaista raaka-aineista ja syödä leppoisasti omalla terassilla meren huokailua tai pauhua kuunnellen. 
Ruoanlaitto on on muutenkin lempparihommaani, mutta erityisesti täällä laitan sitä lähes haltioissani.  Miehenikin osallistuu täällä siihen hommaan ihan eri lailla kuin kotona, jopa kaupassa käyntiin... 

Keitetyistä simpukoista on tullut tällä matkalla suosikkimme ja pyöräytin tänäänkin illalla niitä kattilallisen. Kuullotan ensin pilkotun sipulin ja muutaman valkosipulin kynnen öljyssä isossa kattilassa. Sitten lorautan sinne valkoviiniä, ehkä 4-5 dl. Kun se on kiehunut pari minuttia, heitän sinne kilon harjattuja ja pestyjä simpukoita porisemaan muutamaksi minuutiksi välillä hölskyttäen. Sitten sekaan silputtua persiljaa tai korianteria, kumpaa sattuu olemaan. Rapeakuorista maalaispatonkia kylkeen, ja vähän aiolia päälle. Vartin pikaruoka on valmis eikä ole hinnallakaan pilattu, sillä simpukat maksavat 1,95 e/kg! 




Asuntomme kohdalla, mutta kaukana merellä on jättimäiset pyydysyhdyskunnat, jotka koetaan ilmeisesti aamuyön tunteina, sillä päivisin siellä ei näy mitään liikettä. Pienet kalastusalukset lipuvat edestakaisin päivän mittaan lähempänä rantaa ilmeisesti nuottaa vetäen. Viikonloppuna rannoille ilmestyvät valtavan pitkät onget, jotka isketään pystysuoraan hiekalle ja onkija itse istuu leppoisasti, mutta valppaana aurinkotuolissa. 




Mökkimme on rannalla ja kaipaan aina meren äärelle, missä milloinkin asustelemme matkoillamme. Rakastan meren tuoksua, aaltojen kohinaa ja sen upeita värejä: vihreän, turkoosin, sinisen loppumattomia sävyjä. Pienvene- ja pienet kalastussatamat ovat kiehtovia. Niistä tulee vapauden ja hyvänolon tunne. Mutta jännää on se, että en halua enkä mene mielelläni merelle. Pelkään itse asiassa olla veneessä, paitsi lähes tyynellä kelillä. Purjehtijaksi minusta ei ole ollenkaan. Uimataitokin on vähän niin ja näin. 

Niin kauan on levollinen olo, kun sitä kaikkea voi ihailla maalta käsin. 

Terkuin Maarit, maakrapu.












4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sieltä lämmöstä, nauttikaahan oikein kunnolla, täällä kotosuomessa on sateista ja hämärää.
    Simpukoita en ole koskaan maistanutkaan ja aika vähän muutakin mereneläviä, paitsi kaloja, joita suomesta saa.

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukatkin on herkullisia ja miedon makuisia, suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos niitä on lähikaupassa saatavilla. Tunnelmallista marraskuuta sinulle!

      Poista
  2. Minäkin olen mieluummin maalla katselemassa merelle kuin päinvastoin. Meressä uimisesta kyllä tykkään.
    Hienoja lomakuvia jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, pulahtaminen on ihanaa - ja lämmin kiitos! <3

      Poista