tiistai 5. syyskuuta 2017

Vaelluksella Spitaalijärveltä Kivijataan

Olen jo kauan puhunut siitä, että haluaisin lähteä vaellusretkelle Itävaltaan tai Sveitsiin, Alppimaisemien kainaloon, raikkaaseen ja puhtaaseen ilmaan. Ihan ei olla sinne asti päästy - vielä. En ole ollut vaeltamassa missään muuallakaan, paitsi viime keväänä lumikengillä Kuusamon lähellä Pyhävaaralla. Ensi keväänä on tarkoitus lähteä samalla kaveriporukalla Lappiin Tunturivaellukselle suksilla, joten nyt on viimeistään tehostettava liikuntaa sitäkin silmällä pitäen.
Mieheni on haka keksimään kiinnostavia matkakohteita ja nyt hän taas yllätti. Mökkimme lähellä noin tunnin ajomatkan päässä Isojoella on Lauhanvuoren kansallispuisto. Lauhanvuoren laki, jossa on näkötorni, on kuulemma Länsi-Suomen korkein paikka. Emme ole koskaan käyneet siellä, enkä minä ollut kuullutkaan siitä, vaikka se on niin lähellä.




Aloitimme noin kolmen tunnin kävelyn Spitaalijärveltä. Se on saanut nimensä siitä, että hiekkakivestä liuennut pii on tehnyt siitä hapanta ja happamuus puolestaan on parantanut ihosairauksia - ja jopa spitaalia. Veden parantavaan vaikutukseen uskovat käyvät siellä edelleenkin kastautumassa. Tuuli oli aamupäivällä vielä sen verran navakka, että jätimme sen nyt väliin.






Valitsimme järven kohdilta lähtevän reilun 8 km:n reitin. Vähän jännitti lähteä noin pitkälle, kun olimme lukeneet, ettei siellä ole mitään kylttejä muualla kuin risteyskohdissa. Otimme printtaamamme kartan mukaan, mistä olikin apua, kun yhdistimme sen gps-karttaan. Mutta ei siellä mitään hätää ollut, koko reitti oli äärimmäisen hyvin hoidettu, polut olivat selkeät eikä ollut vaaraa lähteä väärään suuntaan. Yllättävän hidasta eteneminen kuitenkin oli, sillä pidimme pari kahvitaukoa ja koko ajan räpsyi kamera.




Kun kirjoitan tätä nyt, en edes keksi sanoja kuvaamaan miten hienot maisemat olivat. Kaikki tuntuu niin lattealta. Mutta yritetään... Matkan varella maisemat vaihtuivat ällistyttävästi suoalueesta kangasmetsään. Välillä seurattiin solisevaa puroa pitkospuita pitkin. Ja taas hetken päästä saavuttiin metsäalueelle, missä jäkälä ja vehreä sammal muodostivat upean pehmeä maton. Syksy ei ollut juurikaan muuttanut värimaailmaa, metsikköalueet loistivat vielä vehreinä ja suoalueet ruskean ja okran värikirjossa.




Luonto tarjosi täällä myös koko kesän hienoimman kahvittelupaikan: pienen puron ylittävällä pitkospuusillalla oleva penkki. Ympärillä jylhiä taivasta hipovia puita. Vihreä kuntta täytti maan pinnan, puron heleä solina soi vaimeana. Muuten täydellinen hiljaisuus, eikä ristinsielua missään.



Retki päättyi Kivijataan - silmänkantamattomiin jatkuvaan kivimattoon. Viimeinen jääkausi on voimallaan työntänyt tämän kiviröykkiön juuri tänne noin 10000 vuotta sitten ja siinä ne ovat edelleen.
Kansallispuiston tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuus ja jokainen, joka tällaisen retken tekee, suhtautuu varmasti jatkossa kauniin suomalaisen ainutlaatuisen luonnon suojeluun lämmöllä.

Maarit




8 kommenttia:

  1. Wau! Hieno retkivinkki! Täytyypä kysyä perheestä innostuneita. Kauniita kuvia! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on helppo patikoida, eikä ole yhtään nousuja sillä reitillä, missä me oltiin. Ja se luonto, puhtaus ja hiljaisuus. Suosittelen!

      Poista
  2. Kaunista! Joa Keski-Eurooppaan haluat vaeltamaan Saksan Schwarzwaldissa ja Ranskan Alsacen Vosges-vuoristossa on upeat maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne haluaisin kovasti lähteä, pitää katsoa lomakuvasi vielä sillä silmällä. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  3. Upeat maisemat. Läheltä voi löytää hienoja luontoelämyksiä. Itävalta ja Sveitsi olisivat varmaan mahtavat vaelluskohteet. Mukavia syyspäiviä. /t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se niin hieno paikka, enkä ollut ennen suoraan sanottuna tajunnut kansallispuistojen kauneutta ja ideaa. Nyt ymmärrän, tietoisuus iski kerrasta! Samoin sinulle Helena!

      Poista
  4. Aivan hävettää, kun en ole tiennyt tuollaisesta paikasta mitään vaikka olen aika läheltä tuota paikkaa kotoisin... Jotenkin niin tutulta paikka kuulosti, että oli pakko kartasta tarkistaa...
    Noh, vaeltamaan innostuttiin vasta silloin, kun lapset olivat sen ikäisiä, että luonnossa liikkuen sai purettua heidän loputonta energiaansa. Turun lähellä Kuhankuonossa ja Meriteijossa ja joskus 2000-luvun alussa teimme pari ihan vaellusreissuakin Saksaan ja Itävaltaan. Nyt on taas jäänyt, vaikka joskus sellaista välillä suunnittelemmekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, minäkin olen pyörinyt lähes 20 vuotta mökillä Merikarvialla, enkä ollut kuullut koskaan tuosta paikasta. Kansallispuistokärpänen on iskenyt meihin. Käytiin tällä viikolla tyttärentyttären (5v) kanssa Nuuksiossa, ja sekin oli niin mielettömän kaunis ja hyvin hoidettu. Tuonne Keski-Eurooppaan mieli tekisi...

      Poista