sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannus ja julienne


Juhlimme juhannusta samoissa merkeissä kuin viime vuonnakin, kavereiden luona täällä  mökkinaapurustossamme. Sinne on muutaman minuutin venematka ja menomatka sujui aurinkoisissa tunnelmissa. Ihan kuin olisi ollut lämmin kesä konsanaan.




Ilma olikin aattona täällä länsirannikolla olosuhteisiin nähden lämmin silloin kun paistoi, mutta todella kylmä, kun aurinko meni pilveen. Niin lämmin kuitenkin oli, että Bellinit ja alkupalat sujahtivat vatsoihimme ulkona omenapuiden katveessa.







Upeiden puitteiden lisäksi makuhermojamme hellittiin jälleen ylenpalttisilla herkuilla. Oli melonicazpachoa, caprilaista bruchettaa, rivierasalaattia, salviavoissa paistettuja porkkanoita, ratatouillea, savustettuja minitomaatteja, jogurttifetakastiketta, grillattua parsaa, uusia perunoita, ribsejä, tonnikalakapristahnaa, savustettua lohta...
Ja rannassa oli 'maauuni', jota valmisteltiin illan mittaan rosvopaistille. Possut ja lampaat olivatkin  yön yli kypsymisen jälkeen aamulla mitä parhaimmassa nyhtökunnossa.

Ilta sujui mölkkyä pelaten, Frediä ja Agentsia kuunnellen ja vähän tanssittiinkin rantapaviljongissa.
Siis ihan keski-ikäisten - tai vähän vanhempien - touhuja! Ja hauskaa oli!




Juhannuspäivä valkeni täälläkin viileänä, harmaana ja sateisena, mutta tämä piha näytti silti yhtä kukkealta ja värikkäältä. Täydessä kukassa olevat rhodot ja sireenit muodostavat ihanan portin laiturille ja grillipaviljonkiin.


Emäntä oli pistänyt korvansa taakse blogipäivittelyni jonkin aikaa sitten siitä, kun en löydä juliennerautaa mistään... Tämmöinen kyläpaikka onkin kiva, missä vieras saa mukaansa tuliaisen <3

Ihanaista kesäkuun loppua ja juhannuksen jälkeistä elämää!

Maarit





2 kommenttia:

  1. Onpa viehättävä paikka ja ihanat juhlafiilikset!

    Meillä on monivuotisen perinteenä muutaman euron juhannuslahjat. Tänä vuonna sain itse valita lahjakni käydessäni anopin kanssa paikallisella kesäkirppiksellä. Matkaan lähti kaunis vanha valko-sininen "kuvauslautanen" ja loistokuntoinen rautapannu, yhteensä 5 €!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuuli! Onpa teillä kiva lahjaideakäytäntö ja mitä parhainta kierrätysideaa. Olen itsekin ostanut erilaisia astioita kirppikseltä kuvausrekvisiitaksi. Kuinka paljon niillä onkin ollut käyttöä!

    VastaaPoista