torstai 20. huhtikuuta 2017

Monda - hiljaisuutta kukkulan laella

Huomenna alkaa taas Vain elämää ja nyt onkin sopiva hetki laittaa kuvia retkestämme Mondaan, missä tämä viimeisin ohjelma on kuvattu. Ja samalla täällä hytistessään voi haikailla niitä lämpimiä Espanjan kevätpäiviä...



Castillo de Monda on vanhaan linnoitukseen rakennettu boutique-hotelli, joka sijaitsee kukkulan laella Andalusiassa noin 20 minuutin automatkan päässä pohjoiseen Marbellasta. Kukkulan juurella sijaitsee Mondan kylä, joka oli varsin vaatimaton eikä sykähdyttänyt lainkaan samalla lailla kuin Ojen, josta kirjoitin aiemmin täällä. Ei ollut keskusaukiota, kukkivia kujia, kivoja kahviloita tai ravintoloita, mitkä olisivat houkuttaneet jäämään ja kävelemään. Niinpä suuntasimme suoraan hotellille.


Kapea betonitie kiemurteli hurjan jyrkkinä mutkina siksakkina ylöspäin ja ihmettelin sitä, miten sieltä suoriutuu ylös- tai alaspäinkään pyörillä, mitä suositellaan vuokrattavaksi. Hmm.
Sisääntulopatio teki heti vaikutuksen! Tykkään just tällaisesta. Ei liian prameaa vaan kodikkaan tyylikästä ja kutsuvaa.




Kevyet ja ilmavat huonekalut toivat mieleeni ranskalaiset ravintolat ja kahvilat. Holvikaaret ja punatiiliset seinät sekä kauniit laatat puolestaan arabityylin. Kaikki hillitysti sopusoinnussa keskenään.



Tässä tornissa haluaisin asua. Oma terassi ja isot kulmaikkunat, joista voi ihastella ympäröivää maisemaa.



Pikkuruinen puutarha ympäröi hotellia joka puolelta: rönsyileviä kukkia, röykkiöittäin vihreitä havukasveja, ihania rautaportteja. Ilmeisesti asukkaitakaan ei juuri ollut, koska koko paikka oli niin seesteisen hiljainen ja rauhallinen. Tämä on sen verran sivussa, että tänne tulevat hakevat varmasti rauhaa ja mindfullnessia.
Ja se maisema! Joka puolelta avautui kukkuloilta, rinteeseen vuosien saatossa pengerrettyjä viljelyksiä ja valkoisia taloja laaksoissa. Niillä on sama vaikutus kuin katsoisi tulta, siihen ei väsy.


Huomenna sitten nähdään, miltä paikka näyttää, kun tv-porukka on vallannut kukkulan.

Maarit






8 kommenttia:

  1. Ihanat laatat ja muutenkin viehättävän näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supertyylikäs oli, mutta ravintola jäi testaamatta tällä kertaa... Kiva käyntikohde ehdottomasti!

      Poista
  2. Todella viehättävän näköinen hotelli ja maisemat. Kylmää on etelä-Karjalassakin.Aamulla oli lunta noin 1 cm verran maassa :(, Jospa säätila muuttuisi,kun uusikuu syntyy. Hyvää viikonloppua ja haaveillaan aurinkoisista päivistä. /t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Helena! Justiin aamulla luin, että kylmä rintama on ja pysyy täällä... Mutta nautitaan silti näistä hetkistä mitä elämme nyt <3 Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Lattia/jalkakuvafani toivottelee mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Muistan, että sinäkin olet kuvannut niitä! Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  4. Upean näköistä ja kivoja kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista