maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kasvojen klassikko - keramidikapselit

Heti tähän alkuun paljastus. Seerumeita ohjeistetaan käyttämään kuuriluonteisesti, mutta minäpä olen käyttänyt niitä ihan aina, aamuin illoin - ja säännöllisesti. Siis siitä asti, kun aloitin hoitamaan ihoani perusteellisemmin. Olisikohan noin 30 vuotta sitten...? Joka tapauksessa siitä on kauan.

Ja tästä varmasti johtuukin se, että iho on tottunut niihin niin, että voide ei tunnu riittävän yksinään. Olen käyttänyt, ja nyt blogin kirjoittamisen myötä myös kokeillut monia uusia todella hyviä seerumeita. Vaikka olen kosmetiikkafani, hevijuuseri, beautyaddikti - en ollut koskaan kokeillut näitä blogitestaukseen saamiani Elizabeth Ardenin Keramidikapseleita.



Ceramide Capsules olivat ensimmäiset kapselimuotoon pakatut keramidituotteet ja nämä klassikot tulivat markkinoille jo v. 1990. Yksinkertaistettuna: keramideilla on tärkeä rooli ihon terveyttä ja nuorekkuutta ylläpitävän kosteussuojakerroksen vahvistamisessa ja korjaamisessa. 
Ihon omista keramideista on kadonnut 40 vuoden ikään mennessä jopa 60 %, joten sitä pitää auttaa hiukan lisäämällä kosteutta sekä anti-age -tehoa, niin että rypyt ja juonteet pysyvät paremmin loitolla ja jo ilmaantuneet ymmärtävät pehmentyä hienovaraisesti huomaamattomiksi.



Kapseleissa on nyt uudistettu koostumus, jossa on entistä suuremmat pitoisuudet tuttuja ainesosia, ja lisäksi uutta kasviyhdisteteknologiaa antamassa lisäkosteutta ja tasoittamassa ihoa.
Huomaan, että koska olen nyt päivettynyt ja iho tuppaa kuivumaan tavallista helpommin, se on saanut kaipaamaansa lisäpotkua tällä seerumilla. Ei ole kiristystä, hilseilyä eikä pintakuivuutta.
Oleellista on, että olen käyttänyt sitä aamuin illoin. Mikään voide tai seerumi ei auta, jos sitä laittaa silloin tällöin muistaessaan.



Tein tänään vielä perusteellisen kasvohoidon kotona ja siihen meni kokonaista 12 minuuttia. Puhdistin ensin silmämeikin ja sen jälkeen puhdistusöljyllä kasvot. Sitten levitin iholle ruusuisen syväpuhdistavan savinaamion 10 minuutiksi. 
Tämän jälkeen silmänympärysvoide ja sitten koko kasvoille yksi kapselillinen seerumia (se on niin riittoisaa, että sitä riittää myös kaulalle ja decolteelle). Kasvot kiilsivät ensin ihanasti (rakastan öljyjä), sillä kapseleihin on lisätty öljyn määrää ja oikein tunsin, miten samettisen pehmeäksi iho tuli. Öljyisyys kuitenkin tasaantui muutamassa minuutissa, ja iholle jäi ihanan samettinen tunne. Ja kun tämä oli imeytynyt, lopuksi vielä yövoide. Muutama minuutti ja mikä tunne! Kannattaa kokeilla.

Kätevät kapselit kulkevat matkoilla mukana, ne saa auki pyöräyttämällä kaulaosaa ja ovat vielä biohajoaviakin. Plussaa siitä, että ovat hajusteettomiakin.

Mitenkäs siellä, oletko kokeillut näitä iki-ihania klassikkoja?

Maarit








6 kommenttia:

  1. En ole pitkään aikaan käyttänyt noita kapseleita.Hyviä olivat jo aikoinaan vaikka koostumus on varmasti paljon vielä parantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin kovasti niiden öljyiseen hemmottelevaan fiilikseen, kannattaa kokeilla...

      Poista
  2. Seerumeita käytän paljon itsekin, mutta näihin en ole vielä tutustunut. Pitääpä laittaa listalle :D

    VastaaPoista
  3. Mikä yövoide sopii kapseleiden kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt itse niiden kanssa Lumenen päivä- ja yövoidetta, Lieracin sekä Ardenin voiteita. Kaikki sopivat hyvin, eli omien mieltymysten mukaan...

      Poista