perjantai 30. syyskuuta 2016

UUSI PÖYTÄLÖYTÖ





Kiertelen aika ahkerasti kirppiksiä, en aina edes viikoittain, mutta kun saan vaihteen päälle, niin saatan käydä monestikin lyhyen ajan sisällä.

Viimeisin löytöni on tämä pyöreä pikkupöytä. Se on vanha ompelupöytä, jonka sisällä on lokerikko kaikenlaisten ompelutarvikkeiden säilytykseen. Kiva idea! Pöytälevy on irrotettava, joten siihen voi teettää vaikka marmori- tai kivipinnan joskus.

Putsaamisen ja pesemisen jälkeen se pääsi meillä paraatipaikalle olkkariin, johon olin jo pitkään katsellut jotain ratkaisua. Olin päättänyt, etten halua hankkia mitään perusratkaisua - ja tämä ei todellakaan sitä ole. Tykkäsin myös sen 50-lukulaisesta tyylistä. En tosin tiedä kuinka vanha se on, mutta jotain voi päätellä sen käyttötarkoituksesta.

Parasta näissä on se, että tulee hyvä mieli ainutlaatuisesta löydöstä ja edullisesta hinnasta.

Käytkö sinä kirppiksellä, ja millaisia löytöjä olet tehnyt sieltä?

Terkuin Maarit




keskiviikko 28. syyskuuta 2016

3 x VALOA

Juuri tämmöisenä sateisena ja tuulisena päivänä on ihanaa katsella alkuviikon kuvia. Miten monenlaista valoa päivissäni olikaan!




Lapsenlapset ja tyttäreni olivat meillä yökylässä viikonloppuna. Teimme hyvää ruokaa ja istuimme iltaa pitkästä aikaa kahdestaan jutellen. Lapset simahtivat jo kahdeksan maissa, ja sehän tiesi melko aikaista seuraavaa aamua. Isompi heräsi jo puoli seitsemältä, ja vähän sen jälkeen kuulin pienten jalkojen tassuttelua, kun hän kömpi viereen ja kysyi: voitaisko mummi jo herätä? <3
Kuinka paljon valoa he tuovatkaan päiviimme ja elämäämme





Maanantaiaamuna ystäväni Päivi kutsui kotiinsa ex-tempore kahville. Siinähän vierähtikin aivan huomaamatta muutama tunti jutustellessa ja kaiken maailman asioita päivitellessä. Miten olenkaan onnellinen, että on mahdollisuus tehdä kaikenlaista kivaa keskellä päivääkin. Ja että tulee tehtyä! Nämä hetket antavat arkeen paljon energiaa ja iloa, hyvää mieltä - ja valoa.

Kuvat ovat hänen kotoaan, joka on valon valkoinen, mutta silti niin kodikas, lämminhenkinen ja omaperäinen verrattuna valkoisiin steriileihin koteihin, joita nyt näkee niin paljon. Päivin liikkeessäkin mondayTOsundayHOME  on hyvin samanlainen tunnelma, valkoista ryyditettynä harkitusti puulla sekä mustalla. Ja kaikki ne ihanat vaatteet siellä istuvat kuin nakutettu siihen ympäristöön. Kannattaa käydä katsomassa!





Tiistaiaamuna kahdeksan maissa maiseman peitti sankka sumu, auringon säteet puskivat valkoisen verhon läpi ja meri oli liikkumattoman tyyni. Näky oli niin ainutlaatuinen, että oli pakko juoda nopeasti kahvi, ja lähteä liikkeelle. 
Taivas oli ihan oudon näköinen, kun horisontti oli täysin sumun peitossa ja näytti isolta laakealta alhaalla lymyävältä pilveltä. Sen yläpuolella taivas oli kirkas ja sininen. 
Nappasin uimakamat pikku reppuun, kameran kaulaan ja lähdin lenkille. Kuvasin matkalla tätä uskomatonta maisemaa ja kävin paluumatkalla meressä uimassa. Valo ja tyyneus saivat aikaan lähes yliluonnollisen näköisiä kuvia ja heijastuksia.
Ja, ah mikä fiilis oli lenkin jälkeen.

Ei voisi uskoa, että vielä eilen oli tuommoinen maisema.

Sateenhämyistä keskiviikkoiltaa - terkuin Maarit





perjantai 23. syyskuuta 2016

Mökkipyttistä ja muita touhuja




Olemme viettäneet tällä viikolla mökillä upeita aurinkoisia syyspäiviä. Ilma on ollut juuri sopiva kaikenlaiseen ulkopuuhasteluun. Lehtiä on jo varissut puista hiljalleen, mutta luonto on muuten yllättävän vihreä. Pidän rehevästä sammaleesta, koska se säilyttää energisen vihreytensä aina lumentuloon. Pihapiirissä pörräävät pikkuvisertäjät, mutta vesilinnut ovat jo häipyneet ties minne. Joutsenet lentävät vielä meren pintaa viistäen valtavat siivet läpsyttäen. Tyrnit ovat jo keräyskypsiä ja niitä on tänä vuonna ennätysmäärä - siinä onkin meille tälle päivälle ohjelma valmiina. Kirjoitan seuraavan jutun sitten sen keräyspuuhasta.


Maisema on ollut aivan tajuttoman hieno. Miten voi merestä löytyä näitä harmaan, liilan ja roosan sävyjä - tulee mieleen helmen pinta! Näin tyynet syysilmat ovat täällä erittäin harvinaisia. Yleensä aina tuulee joltain suunnalta ja vallitseva tuulensuunta lounaistuuli osuu pihalle suoraan aavalta. Olen pulahtanut aamu-uinnille ennen aamiaista, käynyt viilentämässä kroppaa raivauksen välillä ja viimeiseksi illalla saunassa. Tästä on helppo jatkaa kohti talvea ja avantoa.



Ruukuissa olevat muratit, pelargoniat ja annansilmät ovat edelleen aivan täydessä kukassa. Salaisuus lienee se, että olen lisännyt lannoitetta jokaiseen kasteluveteen kautta kauden. Ja ihmettelin sitäkin, että nuo valkoiset pelargoniat ovat säilyneet noin hyvin, kun ne yleensä muuttuvat herkästi ruskeiksi. Mutta eipä ole ollut sateitakaan...




Viikko on vierähtänyt oleilun, pihahommien ja oleilun tasapainossa. Puskien raivaaminenhan on mitä parhainta hyötyliikuntaa, kun ei ole tullut muuten lähdettyä liikkelle. Etenkin kun on tällainen luonne kuin minulla, että kaiken ympärillä pitää näyttää kauniilta, niin hommiahan se aina tietää. Mutta on se niinkin, että jos ei paikkoja raivaa yhtään, pusikot ottavat täysin vallan ja sitten niitä on hirveä urakka perata. Ja kun on hiukan ahertanut, on ihan taivaallisen ihanaa keittää ahkeruuskahvit ja käydä pötkölleen villasukat jalassa.


Niin, leivoin tällä viikolla pulliakin. Niillä on niinkin hieno nimi kuin Kuningas Kustaan leivät. Mutta kävi niin, että ne epäonnistuivat. Käytin kuivahiivaa, ja liian myöhään hoksasin, että taikinaan tulee niin vähän nestettä, etten saa sitä riittävän kuumaksi. Joten pitää tehdä uudelleen ja laitan sitten reseptin tänne. Ne ovat mielettömän hyviä - onnistuessaan. Kyllä näitäkin on mussutettu, kun on ensin lämmittänyt vähän mikrossa.


Sen sijaan sain värkättyä erinomaisen maistuvaa mökkipyttipannua. Tai voi sitä kutsua myös 'nyhjää tyhjästä' -pannuksikin. Mieheni on kalastanut verkoilla koko viikon, ja ahvenia on tullut niin hyvin, että niitä on syöty pitkin viikkoa. Eilen ne päätyivät grilliin, ja kätevä emäntä paistoi lisukkeeksi pannulla oliiviöljyllä ja valkosipulilla aateloituja perunoita. Ja toisella pannulla halloumijuuston palasia sekä kesäkurpitsaa, jonka päälle raastoin sitruunankuorta. Helppoa ja maukasta. Ja terveellistä.

Viikko on ollut ihana. Hiljaisuus, päivien kirkkaus ja hiljalleen laskeutuvat sysimustat illat ovat hurmaavia.

Onko siellä muita hyötyliikunta-ahertelijoita?

Aurinkoista viikonloppua!

Maarit











keskiviikko 21. syyskuuta 2016

KAMELEONTTIPUHDISTUS

Kauppoihin on tullut tänä vuonna useita turve- ja savinaamioita. Näitä on ollut markkinoilla ennenkin, jo ties kuinka kauan. Nyt ne ovat tehneet paluun glow-trendin myötä - iholle halutaan hehkua ja heleyttä. Näinhän se usein menee, vanha tuttavuus puetaan uusiin vaatteisiin ja mietitään uusi nimi tai termi. Ja mainioita tuotteitahan nämä ovatkin! Nämä kuuluvat siihen ryhmään, jonka vaikutuksen näkee heti: iho tuntuu välittömästi pehmeämmältä ja hehkuvammalta.

bareMinerals Skinsorials -sarjassa on kiinnostava uusi tuote: Clay Chameleon *. Tämä ei kuitenkaan ole naamio, vaan kasvojen puhdistustuote. Ja todellinen kameleontti se onkin, sillä se muuttuu iholla savimaisesta voidemaiseksi.

Minusta on kiva kuvailla tuotteita eri ympäristöissä yhtä ahkerasti kuin kokeillakin. Innostuin tästä tuotteesta niin kovasti, että kuvailin sitä täällä mökillä tänään sekä aamuvalossa että illalla saunan yhteydessä.





bareMineralsin kaikki tuotteet sisältävät yhtä tai useampaa mineraalia riippuen siitä, mihin tarpeeseen tuote on kehitetty. Tämä savipuhdistus sisältää minenaalipitoisia merisuoloja ja niiden sisältämät magnesium, kalium ja kalsium auttavat puhdistamaan ihoa yhdessä punaisen saven kanssa. Tuote on puhdistusaine, ja sitä suositellaan myös meikin puhdistamiseen. Tässä kohdin kannattaa kuunnella ihoaan, ja kokeilla mikä käyttöuseus sopii juuri itselle. Minulla on pintakuiva ja ohut iho, joten vuorottelu öljy- ja muilla puhdistuksilla tämän kanssa tuntuu omimmalta. Olen käyttänyt tätä 2-3 kertaa viikossa, ja se on ollut ihan sopiva. Käytän vedenkestävää mascaraa, mikä on poistettava aina sille tarkoitetulla poistoaineella, mutta muu meikki lähti hyvin.





Tätä levitetään kuivalle iholle, jonka jälkeen kostutetuilla sormenpäillä pyöritellään hellävaraisesti. Ja kas, roosa savi alkaa muuttumaan vaaleaksi ja aivan maitomaiseksi ohueksi voiteeksi. Tämän jälkeen kasvot huuhdellaan huolellisesti. 
Kokeilin tänään kylmää merivettä, ja sekin toimi erinomaisen hyvin. Kaikki lähti hyvin pois. Miten heleäksi mahtaakaan tehdä Selkämeren mineraalit yhdistettynä näihin Bretagnen edustalla sijaitsevn Bréhatin saariston suoloihin...

Tuoksukin on ihana. Siinä on jotain lempeän 'maallista', siis luonnontuoksua, ja aavistus miellyttävää bergamottia sekä mandariinia. 


Laitan usein tällaisen tehokkaamman puhdistuksen jälkeen iholleni vain pelkkää öljyä. Niin nytkin. Ja on ihana mennä nukkumaan, kun iho on puhdas, pehmoinen ja kimmoisa. Ja aamulla heleälle iholle meikkivoide tasoittuu kauniisti.

Kaikenkaikkiaan toimiva ja tehokas tuote, jota voin lämpimästi suositella.

Oletko kokeillut näitä tämän tyyppisiä naamioita tai puhdistuksia? Minkälaisia kokemuksia sinulla on niistä?

Terkuin Maarit




sunnuntai 18. syyskuuta 2016

VOI MITÄ NAISENERGIAA JA MEIKKINÄLKÄÄ!

Otsikko on siinä mielessä harhaanjohtava, ettei nyt ole yhtään kuvaa näistä ihanista naisista, joita kohtasin eilisessä meikkitapahtumassa mondayTOsundayHOME -liikeessä. Kävi nimittäin niin, että siellä oli heti alusta alkaen sellainen hulina, etten ehtinyt ottaa tilannekuvia lainkaan. No, hyvä niin!


Näin hienoa meikkipistettä ja puitteita ei olekaan ihan joka paikassa! Värit tulivat hienosti esille vaaleankauniissa interiöörissä. Ja tämä ihana liike inspiroi ja hurmasi naiset kertomaan, kyselemään ja kokeilemaan kaikkea meikkeihin liittyvää. Meikkaaminen ei ole kovin vakava juttu. Kuten kuvasta näkyy, meillä oli vessapaperirulla aitiopaikalla :)
Meikkisession teemana oli käydä läpi niitä meikkauksen pikkuniksejä, millä aikuinen nainen taikoo itsessään piilevän kauneuden ja heleyden esiin - nopeasti ja helposti. Sillä jokainen nainenhan on kaunis. Kyse on siitä, mitkä värit ovat suosiollisia ja mitkä tuotteet ovat niitä avaintuotteita, millä saa kohotusta katseeseen, raikkautta ilmeeseen ja heleyttä iholle.

Tässä lyhyesti ydinasiat:

TASAINEN IHO
Käytä ohutta ja hoitavaa meikkivoidetta; huolehdi myös ihosi säännöllisestä hoidosta. Valitse sävy, mikä EI ole liian vaalea, vaan antaa lämmintä ja tervettä hehkua ihollesi. Jos ihosi on hyvä, riittää sekin että levität sitä kasvojen keskiosaan, missä on eniten kirjavuutta. Peitä sen jälkeen peitevoiteella ne kohdat, missä näkyy vielä punaisuutta tms. Vältä turhaa puuterointia, sillä se vie hehkun mennessään.
Katso aikaisempi juttuni aiheesta TÄÄLTÄ .

Lumenen Nude Perfection Kevytmeikkivoide on ohut, hoitava ja heleyttävä; ja se sopii kaikille niille, jotka vielä pelkäävät että meikkivoide näkyy tai tuntuu.
Max Factorin Miracle Touch on hiukan peittävämmästä pitävälle, ja silti se on kauniisti ihoon sulautuva ja häivyttyvä.
Jos käytössäsi oleva sävysi on liian vaalea esim kesäiholle, sitä voi tummentaa Dr. Hauschkan Bronzing Tintillä - tämä pitäisi kaikilla olla meikkipussissaan! Se on niin monikäyttöinen kautta vuoden.


Opettelimme myös poskipunan käyttämistä, mihin sitä laitetaan ja kuinka paljon. Yksi pomminvarma sävy, mikä sopii lähes kaikille ja antaa vaikutelman siitä, että on juuri tullut reippaalta lenkiltä, on MAC:in Pinch. Onkohan Stockalla riittävästi varastoa, kun lähes kaikki aikovat hankkia sen itselleen...


KULMAT HERÄTTÄVÄT JA ANTAVA RYHTIÄ
Kulmien merkitys selkeään, virkeään ja raikkaaseen katseeseen on yllättävän iso. Kerroinkin siellä, että jos en mitään muuta viitsi tehdä, niin laitan meikkivoiteen ja laitan kulmat kuntoon. Se antaa heti paljon huolitellumman ilmeen koko olemukseen. Pelkällä kynälläkin pääsee jo pitkälle, kun on oikea sävy!
Kulmista on vaikea antaa kirjallisia ohjeita, mutta avainasiat ovat nämä: korjaa muotoa piirtämällä kynällä hentoja 'karvoja' sekä sisä- että ulkonurkkaan, täytä sitten aukot. Käytä riittävän kovaa kynää, ettei tule liian jyrkkää jälkeä. Useimmille sopii harmaanruskea väri, ja mielestäni markkinoiden paras kynä ja väri on Lumene Eyebrow Pencil 2.
Hyvä video kulmien meikkaamisesta ja merkityksestä löytyy Naiselo45+ -blogista TÄÄLTÄ.


LUOMIVÄRI SUURENTAA SILMIÄ
Ja paljon paremmin kuin liian pitkät pidennykset, mitä naiset tuntuvat suosivan laiskuuksissaan.
Oma näkemykseni on, että jos käytät mascaraa tai sinulla on pidennykset, on sinun laitettava myös hiukan luomiväriä. Edes hiukan. Mutta ei mitä tahansa sävyä. Koska kyseessä oli helpot ja jokaisen naisen kätevästi opittavissa olevat kikat, emme lähteneet hakemaan silmien vasta- tai muita värejä. Sen sijaan käytimme kaikille malvaa, norsunväriä, luumua... Ja kuin yhteisestä suusta kaikki huokailimme, miten paljon katseeseen vaikutti jo se, kun isolla siveltimellä pyörittelimme väriä ulkonurkasta ylös ja ulospäin. Ja ripsien juureen riittävän tummaa luumusävyä rajaukseksi. Ei siinä muuta tarvittu. Kaikki olivat aivan hurmaavan säihkyviä jo näillä pienillä fiksauksilla. Ja aivan hämmentyneitä, kun se oli niin helppoa.

Syksyn uusia kauniita luomivärisävyjä olivat mm Max Factorin uudet Smoky Eye -paletit. Niistä löytyy kaunis nude, joka ei ole onneksi liian vaalea eikä helmiäinen. Ja toisessa paletissa monelle sopiva hillitty siniharmaa. Lumenen perusvalikoiman nelikot ovat monikäyttöisiä, ja oma suosikkini on jo muutaman vuoden ollut paletti 1 Kanervametsikkö. Tämän rasian tummalla luumusävyllä tekee sekä rajaukset että varjostukset.



Huulille ja kynsille valitsimme värejä syksyn kauniista uutuusväreistä. Lumenen, Max Factorin ja Shiseidon kartalta löytyy upeita sävyjä huulille kypsästä persikkaisesta viininpunaiseen.
Keskustelimme pitkään siitä, miten moni nainen tuntee olonsa mukavammaksi vaaleammissa huulipuna- tai kiiltosävyissä, mutta kynsille kokeillaan mieluusti tummia ja rohkeita viininsävyjä.




Meillä oli hauskaa ja naurettiin erilaisille käyttökokemuksille ja tietämättömyydellekin, mutta tärkeintä oli, että varmasti kaikille jäi hyvä mieli täynnä voimaannuttavaa naisenergiaa.

Kunpa maahantuojat ja valmistajat vihdoinkin satsaisivat kunnolla opastukseen, tiedonnälkä on suuri ja kassakin kilahtelisi varmasti mukavasti.

Kiitos Päivi kun järjestit meille tämän iltapäivän!

Värikästä viikon alkua kaikille!

Maarit


torstai 15. syyskuuta 2016

MEIKKIVINKKEJÄ LAUANTAINA 17.9.





Hei,

Olen mukana ensi lauantaina 17.9. mondayTOsundayHOME lifestyle-liikkeen järjestämässä naistenpäivässä antamassa meikkivinkkejä aikuisille naisille. Mukana on myös syksyn uusia upeita meikkisävyjä... Samalla on tilaisuus kokeilla ja tutustua ihanaan Okabo Orcanicsin 100% luomuöljyyn, joka kaikilla naisilla pitäisi viimeistään nyt olla kylppärissään...

Meikkivinkit pidetään tasatunnein klo 12, 13 ja 14.

Tule pistäytymään, niin katsotaan yhdessä, mitkä värit olisivat sinulle parhaat. Annan neuvoja myös siitä, miten saat itsesi näyttämään pirteämmältä ja hehkeämmältä, ja mitkä kikat kohottavat katsetta - helposti.

Käy katsomassa  TÄÄLTÄ mitä kaikkea ihanaa Päivin liikkeestä löytyy!

Osoite: mondayTOsundayHOME, Kivenlahdenkatu 7, Espoo (Espoonlahden Nesteen pihapiirissä, vasemmalla).

Terkuin Maarit






sunnuntai 11. syyskuuta 2016

VALOKUVAUSOPISSA FRIDALLA













Olen kuvannut aina mielelläni, ja nyt blogin aloittamisen myötä yhä enemmän ja enemmän. Kameroitakin löytyy kaksi. Vanhempi, Canonin järkkäri, jäi käyttämättä siinä vaiheessa, kun aloitin kuvaamisen Olympus Pen'illä. Olympuksen kuvalaatu (siis omissa kuvissani) on selkeästi parempi kuin Canonin, vaikka molempien opettelu on ollut samalla tasolla: kamera käteen ja kokeilemaan, heh. Varmaan monelle on tuttu tilanne se, ettei ole saanut kahlattua ohjekirjoja läpi, ja käyttö on jäänyt sinne puolitiehen. Tänä kesänä pääsin sentään irti automaattiasetuksista, mutta manuaalisäädöistä en tiennyt yhtään mitään. Kuvien taso on ollut ärsyttävän epätasalaatuinen, joskus onnistuu ja useinmiten ei. Termit syväterävyys ja kontrasti kummittelevat yhä kysymysmerkkeinä mielessäni. Miten sellaisia saa aikaiseksi?

Nyt voin sanoa, että eipä haittaa, etten ole lukenut oppaita, sillä eilisellä kurssilla Frida opasti selkeästi ne muutamat tärkeät seikat, mitkä lähes ratkaisevat kaiken kuvaamisen onnistumiseksi: aukko (f-luku), valotusaika ja ISO-arvo. Joku kurssilaisista totesi, että tämä on jo kolmas kurssi mihin osallistuu, ja nyt vasta ymmärsi nämä oleelliset asiat. No, onhan siinä muutakin, mutta nyt jo huomasin, miten sain kuvattua pimeässäkin ihan säällisiä kuvia. Jee! Ja nyt on helpompi jatkaa tästä eteenpäin omatoimisesti ohjekirjan avustuksella, molemmilla kameroilla.

Paikkana oli Leppävaaran Kartanon pihapiirissä sijaitseva ihana Cafe Latte Kartanopuoti. Mitenkähän tämäkin upea paikka on jäänyt käymättä, vaikka meiltä on niin lyhyt matka sinne...? Puitteet tarjosivat paljon herkullisia yksityiskohtia harjoitustyön stailaamiseen ja kuvaamiseen. Kaikki olivat innoissaan loistavista opeista ja touhusimme kameroidemme säätönappien kanssa kuin vanhat tekijät :)

Onneksi huomasin tämän kurssin! Ja pitää vielä sanoa, että siinä on vissi ero, kun kouluttajana on nainen - ja vielä nainen, jolla on pettämätön visuaalinen silmä!

Kiitos Frida ja Leea!