torstai 8. syyskuuta 2016

HYVÄ ARKI














Tuo ensimmäinen kuva oikeastaan kertoo kaiken, mitä tällä hetkellä pyörii mielessä. Tunnen suurta mielihyvää ja kiitollisuutta siitä, että nyt on mahdollisuus tehdä itse niin monia arkisia asioita. Niitä, mitkä tuovat päiviin mielihyvää ja tekemisen riemua. Puuhaamisen ei aina tarvitse olla kummoista eikä ihmeellistä, joskus se on tylsääkin. Tärkeintä on se hyvä olo, minkä touhuaminen ja ihan tavalliset asiat tuovat tullessaan.
Vaikka olenkin enemmän kevät- ja kesäihminen, niin silti tykkään syksyn tulemisesta, ja sen tuomasta vaihtelusta. Olen aina sanonut, että olen varmaan vähän 'erilainen' tyyppi, koska en oikeastaan pidä ruskasta. Se viestii itselleni nahistumisesta ja rehevän vehreyden taaksejäämisestä, vaikka onkin hienon väristä.
Tämä viikko on ollut aurinkoinen ja yllättävän lämmin täällä länsirannikolla. Hiljalleen pimenevät lempeät illat ovat olleet ihania. Mainioita ilmoja kaikenlaiseen puuhasteluun.

Miten sinä koet syksyn tulemisen?

Terkkuja länsirannikolta!

Maarit

11 kommenttia:

  1. Nopeasti pimenevät illat eivät ole oikein mieleeni, mutta syyskuuhan on alkanut ihailla, miltei kesäisillä keleillä. Se helpottaa! Ruska on kaunis, mutta sen hehku on niin lyhyt....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On silti hienoa että meillä on selvät vuodenaikojen erot, se rytmittää vuoden ja on aina jotain mitä odottaa...

      Poista
  2. Siis vou! ihania kuvia ja ikimuistoisia hetkiä :) Syksyn tuoksu, Syksyn värit, Kynttilät, Takkatuli, Sienet <3 Ah, tykkään kyllä syksystä aina sitä syksyistä aamu usvaa myöten :) kaunis luonto <3 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkisen upeita kuvia ja mikä miljöö!
    Täällä nautitaan myös syksyn hetkistä.
    Kaiken kiireen keskellä on ihanaa laittaa kumpparit jalkaan ja maadoittaa itsensä metsässä..
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa :) Nautitaan näistä harvinaisen ihanista syyssäistä! Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Upeita kuvia upeasta paikasta! Laiturilta merelle päin otettu kuva muistuttaa oman kesäpaikkamme maisemia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Siellä kelpaa istuskella ja nauttia maisemista.

      Poista
  5. Piti heti tulla tänne kurkkimaan kun jätit kommenttia blogiini! Ihana mökki teillä ja voi miten näyttää mielettömän hyvältä tuo musta mökki! Itseasiassa näyttää erittäin hyvältä myös tummine pokineen.. Hmm, pitääkin oikein pohtia perheen kanssa voisiko meidänkin pokat ja ovet ehkä olla mustat alkuperäisen valkoisen sijaan. Jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti muuten vielä kysyä, mikä tässä teidän mökissä on tarkka sävy?

      Poista
    2. Kun näkisit vielä lähtökohdan, mistä alettiin remppaamaan, heh! :o) Tuo lähesmustamaalaus ja terassit tekivät kertakaikkiaan ihmeitä! Mekin mietittiin jossain vaiheessa valkoisia pokia, mutta päädyimme silti mustiin maisemallisistkin syistä; teke mökin vähän huomaamattomammaksikin venen suunnalta. Mökin maali on Vinha V499 (sävytetty kirkkaaseen pohjaan) ja pokat Vinha TVT0202. Mökki oli viime vuonna Meidän Mökki-lehdessä, olikohan se no 20/2016, jos sattuu kohdallesi. Onnea projektille ja kiva seurata sen etenemistä! Mukavaa Pääsiäistä! terkuin Maarit

      Poista