perjantai 19. elokuuta 2016

RAPULOHIMOUSSE - helppo iltapalanaposteluherkku






Jos mietit mitä kivaa voisi tehdä viikonlopun iltanaposteluksi, vaikkapa kylmän oluen tai valkkarilasillisen seuraksi, niin tässä helppo ja ihanan makuinen ohje (ollut Anna-lehdessä muutama vuosi sitten).
Tämäkin kuuluu niihin, mitkä vain sekoitetaan keskenään, näyttää herkulliselta ja maistuu taivaalliselta... Sopii buffapöytään, leivän päälle, perunoiden lisukkeeksi...

RAPULOHIMOUSSE

1 rasia jokiravun pyrstöjä suolavedessä (löytyy myös Lidl'stä)
1 rasia kylmäsavustettua lohta (niissä on yleensä 150-200 g)
1 - 1,5 dl majoneesia
kermaviiliä sen verran, että notkistaa majoneesin (n 0,5 dl)
sitruunamehua, n puolikkaasta
tillisilppua, runsaasti

Valuta ravut ja laita kulhon pohjalle (nekin voi silputa palasiksi). Leikkaa lohi palasiksi ja lisää rapujen sekaan.
Sekoita majoneesi (myös Lidl'n majoneesi toimii!), kermaviili ja sitruunamehu keskenään. Lisää tilli. 
Yhdistä kastike ja rapu/lohi keskenään lusikalla käännellen. 

Maista ja mausta jälleen.
Majoneesin ja kermaviilin määrät ovat noin-määriä, sillä teen aina niin, että fiksaan ohjeita sen mukaan, kun näen miten ne kehittyvät. Tässäkin on tärkeää tuntea sitruunainen kirpeys ja tillin hienot aromit. Kirpakkuuden saavat aikaan majoneesi ja sitruunamehu. Joten jos se maistuu 'olmilta', lisää sitruunaa ja/tai majoneesia.

Ihanaa perjatai-aamua ja viikonlopun odotusta, Maarit


8 kommenttia:

  1. Nam! Ihana ohje!
    Mukavaa perjantai päivää!

    VastaaPoista
  2. Ihana ohje! Tätä illalla mökillä kokeilemaan, kiitos!
    Arja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu ja kivaa mökkeilyä sinnekin! Maarit

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja kiva ohje, tätä pitää kokeilla! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi - samoin sinne! Toivottavasti maistui!

      Poista
  4. Herkulliset kuvat! Ohjetta kokeiltava jo lauantai-iltana. Hyvää viikonloppua! /t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Ja mukavaa viikkoa sinulle - Maarit

      Poista