sunnuntai 1. toukokuuta 2016

VAUHTIVIIKKO

Viime viikolla mentiin aikamoisella vauhdilla. En tarkoita sitä, että olisi ollut sen kummemmin kiirettä, mutta kaikenlaista kivaa tekemistä oli pitkin huhtikuun vikaa viikkoa. Kun on kiireestä päässyt eroon, siihen ei ole minkäänlaista kaipuuta eikä tarvetta. Tiedättekö tunteen?

Pyörähdin Polhem PR -toimiston järjestämässä tilaisuudessa katsastamassa ensi syksyn uutuuksia ja värimaailmoja.  Ihastuin erityisesti burgundinpunaisen, keskisinisen ja harmaan yhdistelmiin - miten upeita syviä sävyjä ja sopisivat kyllä aika hyvin myös omaan kotiinkin... Hienoja värejä myös alusvaatteisiin! Himmennettyjä metallisävyjä näkyi ihmeen paljon: lenkkareissa, koruissa, valaisimissa, kodin sisustustavaroissa - ja nuo punossandaalit olisivat kyllä ihanat farkkujen kanssa. Wilfalla oli tyylikäs aivan uudenmallinen (suodatin)kahvinkeitin, hyvä lisä keitintarjontaan! Juteltiin pitkään myös ruotsalaisesta Estelle & Thild -luomukosmetiikkasarjasta - kirjoittelen siitä myöhemmin lisää...Tilaisuus oli mielenkiintoinen, piti sisällään laajan kirjon kiinnostavia asioita ja antoi taas uudenlaista inspistä blogiinkin.








Gloriassa oli juttua Palmasta; sen innoittamana keräsin muutakin materiaalia mökille mukaan lähestyvää matkaa silmälläpitäen. Ihanaa! Lähden matkalle äidin kanssa, ja ajaa huristelin heille yhtenä päivänä katsastamaan äidin matka-asuja. Kannatti mennä, sillä hän oli pyöräyttänyt makoisaa pizzaa...
Olin viikolla käymässä myös tyttäreni luona ja ihmettelemässä uutta pikku-tylleröistämme. Hän on nyt kahden viikon ikäinen - pieni ja silti niin täydellinen. Kakkavaippojen vaihtaminenkin sujui mummilta hyvin, eikä hän valittanut yhtään. Vauvat ovat kyllä niin ihania!
Poikani kämpillä on pientä remppahommaa, ja vietin jälleen yhden illan siellä auttamassa - kallisarvoista yhteistä laatuaikaa, vähän sisustusideointia ja lisäksi kivoja juttuhetkiä.
Olen niin onnellinen, että molemmat lapset asuvat näillä samoilla kulmilla, ja että näen heitä usein. 
Vapuksi suuntasimme mieheni kanssa mökille.  Siitä onkin jo useita viikkoja, kun olemme olleet täällä viimeksi ja odotin kovasti tänne tuloa.  Aurinko on porottanut siniseltä taivaalta ja maisema on ollut aivan fantastinen vaikkei vielä viherrä muu kuin nurmikko. Pihamaan roskat ja oksat ovat saaneet kyytiä talven jäljiltä, katiska ja verkot on heitetty vesille, uitu=pulahdettu rapsakassa meressä, saunottu auringonpaisteessa - ja jossain välissä nautittu lasilliset skumppaa.
Lintujen loputtomat kevätkonsertit ovat hoitaneet kiitettävästi musiikkipuolen.


Ihanaa toukokuuta kaikille!

-Maarit

2 kommenttia:

  1. Suloinen vauveli ja fresh isoäiti. Onni on teidän asua lähekkäin lastenne kanssa. Ensi viikonvaihteessa minäkin saan koko pesueen koolle. Ihanaa! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanaa, että vihdoin lämpöaalto tupsahti tännekin. Ihanaa viikkoa ja viikonlopun odotusta! Maarit

      Poista