torstai 5. toukokuuta 2016

KÄTEVÄT LISUKKEET KESÄPÖYTÄÄN x 4

Kirjoittelin jo aikaisemmin dukkah-mausteseoksesta, ja siitä kuinka helpotan päivittäistä ruoanlaittosessiotani. Tämä korostuu ainakin meillä erityisesti mökillä, koska täällä tiskataan käsin ja siksi pyrin välttelemään ylenmääräistä astioiden sotkemista. Paperilautasia ei pysty millään käyttämään ruokailuun, mutta ne ovat hyviä pilkkomis- tai sekoitusalustoja. Nämä fasiliteetit ovatkin kehittäneet minusta aikamoisen luovan kokkaajan, sillä makoisista ja monipuolisista aterioista ei luovuta täälläkään.
Lisukkeet ovat meillä se salainen ase, millä ruoasta kuin ruoasta saa monivivahteisen ja herkullisen, sekä maultaan että näöltään. Olemme innostuneet verkkokalastuksesta, ja saalista on tullut ihan riittävästi ruokapöytäämme. Pidämme molemmat siitä, että kala maistuu kalalta emmekä häivytä niiden makuja kastikkeisiin tai kuorrutuksiin. Ne joko grillataan tai savustetaan. Niille kasvispohjaiset lisukkeet antavat täydentävää lisämakua: makeutta, hapokkuutta, purutuntumaa... Mutta toki nämä toimivat minkä tahansa muunkin kanssa, kuten broilerin tai muun lihan kanssa.

Yrttiöljy ja marinoidut punasipulit
Suosikkejani ovat olleet marinoidut punasipulit, yrttiöljy, tsatsiki ja kaalisalaatti. Punasipuli on ihanan väristä ja se antaa makua ja eloa myös salaatissa. Yrttiöljy toimii uusien perunoiden kanssa, antaa välimerellistä fiilistä grillatulle kalalle... Tsatsikia nyt voi syödä vaikka leivän päällä. Kaalisalaatti on vähän tylsän näköinen, mutta oiva tapa syödä keräkaalia, mikä jää muuten vähemmälle. Ja kunhan kohta saa uutta kaalia, voi ihanuus!  Nyt kun rupesi oikein miettimään, niin onhan varastossa paljon muitakin hyviä ohjeita, mutta jätetään ne tuonnemmaksi.
Tsatsiki
Kaaliomenasalaatti
Kaikkia näitä yhdistää helppous ja se, että niitä kannattaa tehdä isompi annos kerrallaan.  Voi sitten vain kaivella lisukkeita kaapista ja loihtia monipuolisen aterian käden käänteessä.
Ei ne kalatkaan nouse tuolta mereltä ihan käden käänteessä. Menee hetki jos toinenkin ennenkuin verkot on koettu, kalat on saatu irrotettua verkosta, verkko selvitettyä ja puhdistettua seuraavaa kertaa varten. Mutta vaiva on sen arvoinen - se tuoksu kun kalat pöhisevät grillissä! No, mieheni hoitelee kyllä kalastushommat, mutta olen vahvasti hengessä mukana.

Huom. Kaikissa ohjeissa on näppituntumamitat, joten noudata mausta ja maista -systeemiä!  Viimesyksyisen Espanjan reissun jälkeen jäimme koukkuun valkoviinietikkaan.  Käytimme aiemmin salaateissa aina balsamicoa, mutta se tuntuikin yhtäkkiä liian tunkkaiselta valkoviinietikan fressin kepeyden jälkeen.  Nyt sitten olen käyttänyt sitä myös näissäkin ohjeissa.

YRTTIÖLJY

Oliiviöljyä n 1,5 d
Kourallinen tuoreita yrttejä: lehtipersiljaa, tilliä, korianteria, basilikaa, minttua (tähän voi laittaa oman maun mukaan lähes mitä vain sen mukaan minkä vivahteen haluaa)
Valkosipulia
Ripaus sormisuolaa

Leikkaa saksilla yrtit ja sekoita kaikki aineet keskenään.  Voit myös pyöräyttää tehosekoittimessa, jolloin siitä tulee tasainen vihreä öljy.

MARINOIDUT PUNASIPULIT

Punasipulia
Öljyä (käytän itse rypsiöljyä) n 1/2 - 1 dl
Valkoviinietikkaa n 1 rkl
Hienoa sokeria n 1 tl

Siivuta sipuli ja laita kannelliseen rasiaan. Lisää öljy, etikka ja sokeri.  Hölskytä.

TSATSIKI

1 prk Juustoportin laktoositonta turkkilaista jogurttia, 200 g
1 pieni kurkku
valkosipulia maun mukaan
hiukan öljyä
hiukan minttua (kesällä tuoretta)

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta noin vartti. Sekoita kaikki aineet keskenään.

KAALIOMENASALAATTI

keräkaalia (n 1/3 isommasta tai 1/2 pienestä kesäkaalista)
hapahko, raikas omena esim Granny Smith
(pieni sipuli)
öljyä n 1/2 dl
etikkaa
sokeria
mustapippuria

Raasta tai leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi, ja pilko suikaleet pieniksi vielä sen jälkeen. Raasta omena karkeaksi. Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi; laitoin sen sulkuihin sillä jätän sen usein pois... Laita kaikki kulhoon ja sekoita. Lisää öljy, etikka, sokeri ja pippuri.  Tämä vaatii ahkeraa maistamista ja maustamista, sillä sen pitää olla kevyesti etikkainen, mutta makeuden pitää tuntua myös. Olen oppinut äidiltäni, että sitä kannattaa myös puristella käsin niin että ainekset puristuvat ja keräävät maut paremmin.

Nyt onkin tiskivedet kuumana ja aurinko paistaa terassille, joten siirryn ulos tiskihommiin!

Ihanaa ja aurinkoista Helatorstaita kaikille - nautitaan lämmöstä, Maarit


2 kommenttia:

  1. Hyviä reseptejä. Tsatsikia teen kesän edetessä kurkun lisäksi myös aprikoosista ja nektariinista, vähän erilaisia makuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kokeilla noita; en ole kuullutkaan ennen...Vaikuttavat ihanan erilaisilta.

      Poista